02/16/2015

Blogimme ylitti eilen 10 000 katselukerran rajapyykin. Kiitos teille kaikille lukijoille!

Eilisen pitkäksi venyneen matkapäivän jälkeen otimme tänään vähän rennommin. Aamutoimista selvittyämme tyttäret peuhasivat leikkipuistossa ja hotellin lämmitetyssä ulkoaltaassa. Minä puolestani tein hieman töitä tietokoneella hotellihuoneessamme. Iltapäivällä ajoimme puolen tunnin matkan DisneyWorld Resortin alueelta Orlandon kaupungin keskustaan, sillä laatuunsa nähden ylihintaisen aamiaisen jälkeen emme halunneet laittaa rahaa hotelliravintolamme lounaaseen.

Tyttäret leikkipuistossa

Hotellin sisäpihan valtava lasikuituinen tanssijahahmo

Aku ja Iines

Tyttäret ja yksi sadastayhdestä dalmatialaisesta

Orlandon keskusta oli yllättävän hiljainen ottaen huomioon, että kyseessä on yksi Yhdysvaltain suosituimmista matkailukaupungeista. Ilmeisesti Disney ja muu suuret toimijat ovan onnistuneet hyvin tavoitteessaan pitää turistit tuhlaamassa rahojaan kaupungin laidalla varta vasten siihen tarkoitukseen rakennetuissa viihdekomplekseissa ja niiden yhteyteen rakennetuissa hotelleissa. Keskustan reissu kuitenkin kannatti sillä saimme sopuhintaan ihan maukasta meksikolaisruokaa lyhyen kävelykadunpätkän varrella sijainneessa terassiravintolassa.

Terassilla Orlandon keskustassa

Matkalla takaisin hotellille pysähdyimme Marshalls-alennusmyymälässä hankkimassa vielä yhden pienen lentolaukun Suomen paluulentomme matkatavaroille sekä ostimme automarketista ruokaa parin seuraavan päivän aamiaistarpeiksi. Ennen hotellille paluuta kävimme vielä ihmettelemässä parin tunnin ajan Downtown Disney -aluetta, joka on 1970-luvun lopussa tyhjästä luotu ja myöhemmin laajennettu autoton (autot jätettiin suureen parkkitaloon) kävelyalue, jossa sijaitsee mm. myymälöitä, ravintoloita, elokuvateatteri sekä nykysirkusryhmä Cirque du Soleil:n pysyvä areena, jossa he ovat esittäneet samaa La Nouba-esitystään todennäköisesti jo noin 8000 kertaa (Wikipedian mukaan 7000 esityskertaa tuli täyteen vuonna 2013).

Ilmapallo Disney Downtownin taivaalla

Maailman suurimma Disney-myymälän hyllyjä

Tavallaan Disney oli omalla Downtownillaan onnistunut siinä, missä miltei kaikki oikeat amerikkalaiskaupungit ovat epäonnistuneet eli luomaan kävellen liikkumiseen perustuvan kaupunkikeskustan, joka kerää paikalle suuren joukon ihmisiä kuljeskelemaan, kuuntelemaan katumuusikoita, istuskelemaan terassiravintolassa ja kiertelemään kaupoissa.

02/15/2015

Atlantan hotellimme

Psssshhh….ahh! Heräsimme maailmankuulun mustan makeutetun hiilihappojuoman kotikaupungissa. Hotelli on edullinen, mikä tällä kertaa näkyi myös majoituksen tasossa. Lakanoita tuskin oli vaihdettu edellisen asukkaan jäljiltä ja pölyt oli jätetty pyyhkimättä. Yhdysvaltain sisällissodassa haavoittunut eversti ja apteekkari John Pemberton tuli keksineeksi Coca-Colan vuonna 1886 kehittäessään tuotetta, jolla korvata oma morfiiniriippuvuutensa. Kuten nimestä voi päätellä, alkuperäisen reseptin eräs keskeinen oli aines kokaiini, joka tosin sittemmin poistettiin juoman koostumuksesta.

Atlantassa yksi suurimmista turistihoukuttimista on World of Coca-Cola -keskus. Keskus sekä esittelee Coca-Colaa maailmanlaajuisena kulttuuri-ilmiönä, että häpeämättömän kaupallisesti markkinoi vierailijoille Coca-Cola Companyn valmistamia lukuisia eri virvoitusjuomia. Kierroksemme alkoi iloisella hengennostatustilaisuudella, jossa me eri puolilta Yhdysvaltoja ja maailmaa saapuneet vieraat saimme julistaa rakkauttamme kirkaslasista pulloa, sen punavalkoista etikettiä, ja pullon sisällä helmeilevää mustaa juomaa kohtaa sekä katsoimme Moments of Happiness –lyhytfilmin, jossa elämän suuret ja pienet onnen hetket täydentyivät auki napsahtavan kruunukorkin vapauttaessa pullon sisälle paineistuneen hiilidioksidin kuuluvasti sihisten ilmakehään.

Minkä takia olette kaikki tulleet tänne? Coca-Cola!

Valmiina 4D filmin katseluun

Käytettävissä ollut aikamme oli rajallinen sillä edessämme oli vielä päivän yli 700 kilometrin ajomatka. Ehdimme katsoa keskuksessa laadukkaasti toteutetun In the Search of the Secret Formula -4D-elokuvan sekä Coca-Colan teollista valmistusprosessia esittelevän näyttelyn, joka oli oikea toimiva pienoiskokoinen lasiseinän taakse rakennettu valmistuslinjasto. Ennen keskuksen uloskäyntiä oli Taste It!-maistelualue, jonka juoma-automaateista sai maistaa yli 100 erilaista Coca-Cola Companyn valmistamaa virvoitusjuomaa viideltä mantereelta. Tämä äitelän makeiden litkujen kavalkadi toimi samalla myös voimallisena todisteena yrityksen roolista globaalin keskivartalolihavuusepidemian edistämisessä.

Nuorempi tytär limsa-automaatilla

Siirappi - yksi colajuoman tärkeimmistä raaka-aineista

Atlantasta auton keula kääntyi taas etelään. Pidimme vain yhden lounastauon mainiossa meksikolaisravintolassa ja teimme lyhyen huoltoasema ennen kuin löysimme itsemme yli 500 kilometriä etelämpää Floridan Gainesvillesta, jossa sijaitsee University of Floridan noin 50 000 opiskelijan kampus. Söimme illallista Gainesvillen keskustan ilmeisen suositussa The Jones-ravintolassa. Seuranamme oli Gaineisvillessä vuoden mittaisella Fulbright-tutkijavierailulla oleva Antti, jonka kanssa mieheni jakoi huoneen joulukuun alussa Alabaman seminaarimatkalla. Ravintolasta jatkoimme vielä iltateelle Antin lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevaan asuntoon. Matkamme Gainesvillesta jatkui edelleen kohti etelää, kunnes reippaasti seuraavan vuorokauden puolella saavuimme viimein Orlandoon Disneyworld-teemapuiston liepeillä sijaitsevaan hotelliimme.  

Lounaspaikkamme Los Comprandres -ravintolan kyltti

The Jones-ravintolan annos

Antti esitteli jonglööraustaitojaan

Tervetuloa Disneyworldiin

02/14/2015

Päivä käynnistyi hotellin uima-altaassa polskien, minkä jälkeen matkamme jatkui kohti etelää. Tänään ajoimme eilistä reippaampaa vauhtia ja pysyttelimme koko päivän moottoriteillä. Kentuckyn Bowling Greenista Georgian Atlantaan, vievä tie kulki Tennesseen osavaltion kohdalla komeissa maisemissa Appalakkien vuoriston juurella.

Tie kulki Appalakkien vuoriston juurella

Näkymä Tennessee-joen ylittävältä sillalta

Tennesseen ja Georgian rajalla pysähdyimme kolmeksi tunniksi tutkimaan Ruby Falls -luolaa, joka sijaitsee Tenneseen puolella Chattanoogan kaupungin laidalla kohoavan Lookout-vuoren uumenissa.
Vuonna 1928 löydetyn luolan suurin vetonaula on luolan perällä sijaitsevan Katedraalimaisen tilan katosta katosta ryöppyävä vesiputous. Vesiputousta ihailemaan päästäksemme meidän oli ensin matkustettava hissillä maan alle kuljettava sen jälkeen noin 40 hengen ryhmämme kanssa yli puoli kilometriä kapeaa luolan käytävää, jossa saimme nähdä monenlaisia tippukivimuodostelmia. Yhteensä vietimme maan alla yli puolitoista tuntia sillä tämän tästä meidän oli pysähdyttävä ja painauduttava käytävän reunaan, jotta vastaan tulevat ryhmät pääsivät ohitsemme. Perillä kohtaamamme näkymä kuitenkin palkitsi odotuksen verkkaiseen kulkemiseen jo hieman tympääntyneet tyttäremme eivät olisi malttaneet lopettaa putouksen ihmettelyä.

Luolan katosta ryöppyävä vesiputous

Luolan kalkkikivimuodostelmia

Takaisin maan pinnalle päästyämme jatkoimme moottoritietä pitkin Atlantan esikaupungin Mariettan Applebee's -ravintolaan, joka onneksi oli hiukan väljempi kuin moni muu matkan varrella näkemämme Ystävänpäivän kunniaksi tupaten täynnä asiakkaita ollut paikka. Illallisseurana meillä oli Atlantan liepeillä asuva pikkuserkkuni Marcus vaimonsa ja kahden pienen tyttärensä kanssa. Me olimme Euroopassa asuvista sukulaisista ensimmäiset, jotka pääsivät tapaamaan Englannista joitain vuosia sitten Yhdysvaltoihin muuttaneen pariskunnan lapset. Noin puolentoista tunnin verran syötyämme ja kuulumisia vaihdettuamme lapset, erityisesti nuorempi tyttäremme, alkoivat osoittaa sen verran selkeitä väsymyksen merkkejä, että katsoimme parhaaksi suunnata kohtia hotelliamme. Lähtiessä annoimme isännillemme pari mukanamme kulkenutta suomalaisia lastenlaululevyä. Hienoa, että onnistuimme tapaamaa heidät tämän automatkan varrella.

Hevoskuljetusvaunu ja hevosen eväät. Rekkojen, lava-autojen ja peräkärryjen heikosti sidotut kuormat jaksavat ihmetyttää tien päällä, varsinkin, kun näillä ajoneuvoilla on usein vauhtia yli 120 km/h.

Illallisella pikkuserkkuni Marcuksen, hänen vaimonsa Olivian ja heidän tyttäriensä Rebekahn ja Sofian kanssa 

02/13/2015

Indianapolisin aamu oli aurinkoinen, mutta kylmä. Lunta ei näkynyt, mutta tuuli kolea. Pyörähdimme nopeasti keskustassa. Tietysti katsastamassa Capitol-rakennuksen, joka ei ollut yhtä vaikuttava kuin Madisonissa. Tyttöjen mielestä se oli jopa pieni! Mutta koska tuuli oli erittäin kolea, emme jääneet kävelemään keskustaan vaan suuntasimme vauhtipelimme kohti Motors Speedway-rataa. Kohde oli mitä mainioin pysähdyskohde road tripillämme Floridaan. Vauhdin hurmaa tuli koettua "Racing capital of the World":ssa eli Speedwayssä. Kävimme Hall of Fame -museossa sekä autoradalla tosin vain linja-autokyydillä. Mielenkiintoinen yksityiskohta radalla oli, että maaliviiva oli tiilillä päällystetty tienpätkä. Ilmeisestikin vanhojen kilpailujen muistoksi, sillä 100 vuotta sitten koko rata oli tiilillä päällystetty. Huomattavaa on, että tällä tiilitiellä on jo 1900-luvun alussa ajettu 100 kilometrin tuntivauhdissa. Museosta löytyi lähes kaikki Indy 500 -kisan voittoautot, kokoelma oli vaikuttava ja voisipa jopa sanoa, että jokaisen pikkupojan unelma (miksi ei vähän isommankin?). Kyseisellä radalla Suomen ehkäpä jopa kuuluisin McLaren-formulakuskimme Mika Häkkinen ajoi uransa viimeisen voittonsa Grand Prix 2001 eli Formula 1 -sarjan osakilpailussa (20:s voitto koko hänen komealla urallaan).  

Esimerkki keskilännen talvisten teiden tarjoamasta "suolakylvystä"

Kiersimme bussin kyydissä Indianapolisin kuuluisan ovaaliradan

Nuorempi tytär kilpa-auton ratissa

Näyttelyhalli on täynnä takavuosien kilpurikaunottaria

Hall of Famen seinältä löytyi myös Mika

Museon jälkeen olikin sitten jo nälkä ja päätimme jäädä Speedwayn rallikadulle lounaalle. Löysimmekin viehättävän "Rolling in the Dough" -pikkukahvilan, jossa ruoka tuli erittäin verkkaisesti. Annoskoot oli amerikkalaiseen mittapuuhun verrattuna pieniä, mutta sitäkin maittavampia. Erityisesti salaatinkastike oli herkullista vaahterasiirappiviinietikkaa. Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa kohti etelää, tyttöjen katsellessa Autot -elokuvaa takapenkillä. Ratavierailu oli luonut otollisen tunnelman, joten elokuvavalinta oli selvä. Itse etupenkillä taas innostuimme Autot -elokuvasta niin, että päätimme jättää hetkeksi Interstate Highwayn ja siirtyä pikkuteille etsimään tosielämän Syyläri Cityä. Löysimme sattumalta sellaisen - Morgantown Indianassa oli juuri sopivasti unohdettu pikkukaupunki matkan varrellamme. Kaupungissa oli ihana nukkekotitavarakauppa, johon itse pistäytyin. Löysin tyttöjen serkkutytölle sopivan perheen uuteen nukketaloon. Toivottavasti pikkusiskoni ei vielä ole löytänyt asukkaita taloon, sillä tämä perhe oli juuri sopiva. Tuli juteltua henkilökunnan kanssa. He kertoivat, etteivät edes tiedä missä Suomi sijaitsee, koska luulivat minua Ylä-Michiganista kotoisin olevaksi oman aksenttini vuoksi. Pistäydyimme samassa pikkukylässä myös Kathy's Cafe -kahvilassa edullisesti päiväkahvilla. Henkilökunta oli mukavaa ja jakoi matkakertomuksemme keittiössä. Juustokakut ja browniet oli erinomaisia, mutta parasta oli itse ravintola, joka oli säilyttänyt vahanaikaisen sisustuksensa. Aivan kuin olisi palannut ajassa 60 vuotta taaksepäin.

Morgantownin Kathy's Cafe

Kathy's Cafen sali

Jeepers-nukkekotitarvikekauppa

Jatkoimme mukavaa tietä, joka kiemurteli mutkaisena ja kumpuilevana metsän keskellä ja moikkaillimme vastaantulevien autojen kuljettajille. Lopulta palasimme takaisin Interstate Highwaylle, jotta matkamme edistyisi hieman joutuisammin. Loppumatkan kuuntelimme matkallamme Bluegrass-musiikkia, koska saavuimme sen syntyseuduille Appalakkien vuoriston läheisyyteen eli Kentuckyyn - the bluegrass state of the World. Loppulaskuna päivän autoilusta saimme kuin saimmekin kulutettua nopeimmillaan kolmen ja puolen tunnin matkaan yhteensä kahdeksan tuntia, toisaalta olemme nyt monta pientä kokemusta rikkaampia. Voinkin sanoa, että kannattaa poiketa pienille teille, saattaa löytää uusia vierailunarvoisia paikkoja.

Pikku kylä reittimme varrelta

Suomalaisilla karavaanareilla kulkee matkailuauton perässä usein polkupyörät. Täkäläisillä on mukana vähän kookkaammat kulkupelit.

Louisville, Kentucky

Kentuckyssa majoituimme Bowling Greenin kaupungissa sijaitsevaan hotelliin. Jätimme vain matkatavaramme hotellihuoneeseen ja lähdimme saman tien syömään Bowling Greenin keskustaan Mariah's -ravintolaan. Isäntänä meillä oli paikallinen opettaja ja Kentuckyn yliopiston tohtoriopiskelija Aaron, johon tutustuin puolitoista vuotta sitten Jyväskylässä pidetyssä oppilaitosjohtamisen konferenssissa. Meillä oli oikein mukava ilta ja ravintolan pasta-annokset olivat maittavia. Lopussa tosin varsinkin vanhempaa tytärtä alkoi väsyttää ja hotellihuoneeseen palattuamme hän painui suoraan pehkuihin.

Aaronin kanssa Mariah's -ravintolassa

02/12/2015

Myöhään illalla majoituimme yöksi Indianapolisin laidalla sijaitsevaan tienvarsihotelliin. Sitä ennen ehti tapahtua monenlaista. Tyttärillä oli viimeinen koulu- ja hoitopäivä. Nuorempi tytär tiivisti aamiaispöydässä laittamattomasti päivän tunnelmat: "Se loppu siihen se."
Tyttäret jättivät luokkatovereilleen muistoksi pari viikko sitten Finlandia Universityn kirjakaupasta ostamamme englanninkieliset Muumi-kirjat ja jakoivat papan Suomesta mukanaan tuomat Fazerin Siniset suklaat. Päiväkodissa ja koulussa oli vietetty kunnon läksiäiset ja esimerkiksi vanhempi tytär sai mukaansa luokan yhdessä askarteleman kirjan. Kun noudin hänet iltapäivällä koululta antoivat luokkatoverit hänelle lähtiessä vielä kunnon ryhmähalauksen.

Vanhempi tytär lähdössä viimeistä kertaa koulubussille

Nuorempi tytär ihailee päiväkotiryhmänsä valokuvakollaasia paketoitu Muumikirja kädessään



Nuorempi tytär lähtövalmiina päiväkodin ovella

Aamupäivällä lähtivät myös isäni ja hänen vaimonsa. Heidän matkansa suuntautui puolestaan Madisonista luoteeseen Saint Paulin kaupunkiin, jossa pelattiin illalla Minnesota Wildin ja Floridan Pathersien välinen NHL-jääkiekko-ottelu. Mukaansa he ottivat pahvilaatikkoon pakatut polkupyörämme, jotka eivät olisi muuten millään mahtuneet mukaamme.


Minnesotaan matkaajat

Uudeksi vuokra-autoksi saimme tällä kertaa Nissan Maximan. Auto on aiempia kulkupelejä ärhäkämpi. Konepellin alla kehrää karvan verran alle 300 hevosvoimaa, joten kaasua painaessa nopeusmittarin neula liikahtaa herkästi.

Madisonin kotimme ja uusi Nissan-merkkinen vuokra-automme

Reittimme Minneapolisiin koostui kahdesta etapista. Ensimmäisen etapin Madisonista Chicagoon vaimo ja nuorempi tytär kulkivat bussilla ja minä vanhemman tyttären kanssa autolla. Takapenkkimme oli niin täynnä matkalaukkuja, että auton kyytiin ei mahtunut kuin kaksi matkustajaa. Chicagossa jätimme viisi isoa laukkua hoitoon tutun, viime talven kotikaupungissamme Jyväskylässä viettäneen chicagolaisen opettajan kotiin. Iso kiitos hänelle sillä O'Haren lentokentällä ei ole minkäänlaista laukkujen säilytysmahdollisuutta. Laukkukuormaa kevennettyämme poimimme vaimon ja nuoremman tyttären kyytiin lähimmän metroaseman kulmilta. Toinen noin kolmensadan kilometrin etappi Chicagosta Indianapolisiin kuljimme koko perhe samassa autossa.

Nuorempi tytär bussissa

Chicagon ruuhkaa

Jälleennäkeminen Chicagossa

02/11/2015

Viimeinen kokonainen päivä Madisonissa, tosin edessä vielä amerikkapäiviä ennen kotiinpaluutamme. Tätä kaupunkia ja täällä asuvia ihmisiä tulee kova ikävä. Huomenna palautan vielä avaimet töihin, käyn siivoammassa labrassa ja lopetan pankkitilini.

Töissä työkaverini oli järjestäneet minulle nyyttärilounaan kahdeksitoista, olin todella otettu ja ruoka oli erinomaista. Kaikki oli tuoneet jotain ja kokonaisuus oli onnistunut. Iso kiitos teille kaikille, teitte päivästäni erinomaisen! Olen ollut etuoikeutettu saadessani työskennellä teidän kanssanne ja teidän kaikkien apu on ollut pienissäkin asioissa korvaamatonta. Minä inhoan surullisia jäähyväisiä, koska ne on niin lopullisia. Toivonkin, että näemme vielä joskus. Elämä on arvaamatonta ja voi olla, että tulen vielä joskus Madisoniin. Toisaalta osaan varmasti teistä vielä törmään jatkossakin konferensseissa, työskentelemmehän saman proteiinin parissa ainakin seuraavat kaksi ja puoli vuotta minun osaltani. Kotiin on silti aina mukava palata, mutta voin sanoa nauttineeni ajastani täällä Madisonissa sekä tutkimuksellisesti sekä perheen osalta. Kaupunki on näyttänyt minulle parhaat puolensa ja olen siitä erityisen kiitollinen.

Maiteriopiskelija, joka avasi minulle DNA:n rakennetta.

Ryhmäläisiä valmistelemassa nyyttäripöytää.

Teknikkomme, joka auttoi minua kiteiden mittamisessa ja rakenteen selvittämisessä.

Tästä eteenpäin teksti on O-P:n kirjoittamaa...

Minulla puolestaan päivän ohjelmaan kuului normaalin tietokoneella työskentelyn lisäksi kaikkien yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan yhteinen Global Engagement Luncheon - verkostoitumistapahtuma. Tilaisuuden tarkoituksena oli koota yhteen tiedekunnan ulkomaisia sekä kansainvälisesti suuntautuneita yhdysvaltalaisia työntekijöitä, opiskelijoita sekä kaltaisiani vierailijoita. Lisäksi tilaisuuden merkittävänä vetovoimatekijänä oli osallistujille tarjottu ilmainen ruoka.

Verkostoitumistapaamisen jälkeen pidin oman laitokseni väelle eräänlaisen jäähyväisesityksen, jossa esittelin hieman työnantajani Niilo Mäki Instituutin toimintaa sekä viime vuosien ja aivan viime kuukausien aikana tekemääni tutkimusta. Esityksen päälle tapasin vielä vierailuani isännöineen professorin kanssa ja keskustelimme yhteistyömme jatkosta. Päivän päätteeksi luovutin varmuuden vuoksi työhuoneeni avaimen, sillä en ole varma ehdinkö enää huomenna kaikelta pakkaustouhulta käymään yliopistolla.

Illalla pakkauksen lomassa naapurin rouva sekä vaimoni vierailua emännöinyt professori kävivät vielä hyvästelemässä meidät.

Isäni ja hänen vaimonsa kävivät päivällä panimokierroksella Monroen kaupungissa vajaa tunti Madisonista etelään

Illasta haimme pizzat Brutasta, ja taas kerran voin sanoa, että olivat herkullisia.

Illalla nautimme punaviinipullon jämät kotisohvalla

   

Täysiä matkalaukkuja takkahuoneen lattialla

02/10/2015

Tämän illan reissumme suuntautui Mount Horebiin, jossa olemme käyneet useita kertoja viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Tämän kertaisen vierailun jälkeen Mount Horebin reissuihin onkin sitten luvassa hieman pitempi tauko. Reissun tarkoituksena oli näyttää meillä kyläilevälle isälleni ja hänen vaimolleen yksi sympaattinen keskilännen pikkukaupunki. Oluen ystävinä he eivät myöskään pistäneet pahaksi sitä että pistäydyimme kaupungin keskustassa toimivassa Crumpy Troll -panimoravintolassa. Tänä iltana Crumpy Trollin hanoista laskettiin kahtatoista erilaista panimon omaa tuotetta. Toimin paluumatkan kuskina, joten en päässyt omakohtaisesti suorittamaan mallasjuomien maistinvaraista arviointia. Oluet saivat kuitenkin isältäni, joka taisi lopulta tilata yhteensä kahdeksaa erilaista lajiketta reilun desilitran vetoisissa maistiaislaseissa, hyväksyvän arvion.

Myös ravintolan ruuat olivat mukiinmeneviä. Oma annokseni koostui kahdesta leivitetystä ja pannulla paistetusta walleye eli valkosilmäkuhan fileestä, jotka tarjoiltiin perunamuussin, vihreiden papujen ja tartarkastikkeen kera. Valkosilmäkuha on pohjoisamerikkalainen makeanveden kala, joka on läheistä sukua eurooppalaiselle kuhalle. Fileiden maku olikin lähes yksi yhteen kesäisin äitini mökkijärvestä nostettujen kuhien kanssa. Kalaa ei oltu myökään paistettu liian kuivaksi, kuten usein on tapana.

Crumpy Trollin "kevyt" jälkiruoka: Snickers-patukkaa vaniljajäätelön, suklaan, karamellikastikkeen ja kermavaahdon kera. Tämä herkun jätimme suosiolla tilaamatta.

Crumpy troll, äreä peikko

Paluumatkalla pääsin ensimmäistä kertaa isäni vuokra-auton rattiin. Auton ohjaus on niin voimakkaasti tehostettu, ettei äkkiseltään huomaa ajavansa suomalaisittain hyvin suurta kahdeksanpaikkaista kaupunkimaasturia. V8-moottori antaa painavalle autolle varsin mukavan kiihtyvyyden ja ahnaan bensankulutuksen. Auton kulutusmittari näyttää keskulutukseksi 12,4 mailia/gallona, noin 19 litraa/100km. Vaikka lukema on hieman kaunistunut meidän ajojemme aikana mistään ekoautoilusta ei todellakaan ole kyse.