Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

08/16/2014


Kun herää aikaisin aamulla kerkeää päivässä tehdä vaikka mitä! Aamu aloitettiin Madisonin Capitolin eli osavaltion hallintorakennuksen ympärillä viikoittain pidettävällä Farmer's Market -tapahtumalla, jossa noin 300 lähiseudun tuottajaa myy omia tuotteitaan. Kiertelimme markkinakojuja ja nautimme paikallisia ruokia. Brunkow Cheese -juustolan valmistama "Brun Uusto -juustalepia", joka muistutti kovasti suomalaista leipäjuustoa vaikutti olevan yksi markkinoiden suosituimmista tuotteista. 
Tuota leipäjuuston grillausta voisi kokeilla kotonakin, oli aivan halloumijuuston makuista.
Tytöt halusivat samalla käydä tutustumassa Wisconsinin osavaltion Capitoliin, joten päätimme kiertää sen vielä ennen hampurilaislounasta.
Vuonna 1917 valmiiksi saatu Wisconsin State Capitol.
Iltapäivästä lähdettiin ajelemaan läpi maissipeltojen osavaltion suurinta kaupunkia, Milwaukeeta, kohti. Päätimme tutustua Harley Davisonin museoon ja kyllä kannatti, esillä oli noin 400 erilaista viimeisen päälle laitettua moottoripyörää. Tuollaisen mopon sitä haluaa itselleenkin. Museoreissun jälkeen teimme vielä pienen kävelylenkin Michiganjärven rannalla, minkä jälkeen suuntasimme Interstate 94 tietä pitkin kohti Madisonia.
Vasemmalla nuoremman  ja oikealla vanhemman tyttären suunnittelema kustompyörä

2 kommenttia:

  1. Hienot pyörät tytöt ovat suunnitelleet. Miinan piti tarkkaan tietää, että kumpi on kumman suunnittelema ;)

    VastaaPoista
  2. Nää oli kuulema nyt tilauksessa ja isi maksaa ne.

    VastaaPoista