Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

08/23/2014

Tänään jätimme Farmer's market -tapahtuman väliin ja suuntasimme kohti itää. Juustohöylän ja muutaman hyllykön metsästys oli päivänohjelmana.

Mitäpä matkamme olisi ilman IKEA:n lihapullia?
Koti-ikävää tuttun tapaan kävimme hieman helpottamassa syömällä lihapulla-annokset. Tosin itse jätin väliin tällä kertaa ja yllätyin positiivisesti savustetusta kala-annoksesta. Ostosreissumme aikana ulkona riehui ukkosmyräkkä, joten meillä jäi aikaa tehdä pienet ostoksemme. IKEA:ssa ihmettelimme myös kuinka ostoskärryille oli järjestetty omat liukuportaat.

Parasta kuitenkin taisi olla jäätelöt tällä kauppareissulla.
Matkalla kohti Chicagoa ja katsomaan pilvenpiirtäjiä.
Kuten kuvasta näkyy keskusteltuamme takapenkkiläisten kanssa päädyimme vielä ajelemaan autollamme kohti Chicagon keskustaa. Tietysti näin jälkeenpäin voi sanoa, ettei sinne autolla kannata mennä. Matka on pitkä, tie ruuhkainen ja parkkimaksut kalliit.
Autopaikkamme Trumpin pilvenpiirtäjän vieressä.
Kierreltyä hieman kaupunkia päädyimme parkkeeraamaan automme ja etsimään ruokapaikkaa. Olimme kuitenkin liikenteessä lauantai-iltana pahimpaan ruuhka-aikaa ja parkkimaksun jatkuvasti kasvaessa päädyimme ostamaan eväät Eataly -ravintolasta. Tosin tänään tarkastaessa nettisivuilta, olisi yhden tunnin parkkeeraus ollut ilmaista viereisessä parkkihallissa. Ehkäpä ensi kerralla! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti