Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

09/22/2014

Aamuinen herätys ei tänään ollutkaan tytöillä niin vaikeaa kuin ajattelin. Ehkäpä sunnuntaisin kannattaa mennä aikaisin nukkumaan, niin herää virkeämpänä. Tosin tytöt odottivat jo kovasti mummoa ja tiesivät, että mummo hakee heidät hoidosta äidin kanssa.

Tyttäremme kiikaroi hoidossa.

Töissä tänään aloitin taas uudella innolla PCR:n kanssa. Lauantaina aamupäivästä kävin toteamassa, ettei reaktioni ollutkaan toiminut aivan kuin sen olisin kuulunut toimia, joten takaisin lähtöruutuun. Opettajani teki tänään muuta, joten sain etsiä itse labrasta kaiken tarpeellisen ja työskentelin jo hieman itsenäisemmin. Olihan se hieman vaikeaa, kun ei ole tutussa labrassa ja varsinkaan, kun ei tiedä missä mikin sijaitsee. No sain kaikki kuitenkin tehtyä ajoissa ja huomenna pitää sitten vielä yhdistää nämä liuoksen ennen agaroosigeelin ajoa.

Kahden aikaan lähdin hakemaan mummoa lentokentältä. Tyttäret olivat hieman hämillään, kun äidin lisäksi myös mummo tuli hakemaan heitä hoidosta. Mies haki jo aiemmin mainitusta Pizza Brutta -ravintolasta kolme pizzaa. Jälleen kerran paikan puu-uunissa paistetut pizzat olivat parahultaisia - pohja rapea ja täytettä sopivasti. Onneksi Bruttaan on kotoamme matkaa pari kilometriä. Muuten siellä tulisi käytyä ehkä liiankin usein.
Vanhempi tytär leipoo iltapäiväkerhossa taikataikinaa.
New Yorkin tuliaisten jako käynnissä.
Uutta rekvisiittaa prinsessaleikkeihin.
Jälkiruuaksi Suomesta tuotua karkkia ja amerikkalaista laktoositonta jäätelöä.
Ruokailun jälkeen menimme koko porukalla viemään nuoremman tyttären balettiin. Balettitunnin ajan mieheni, mummo ja vanhempi tytär viettivät läheisessä leikkipuistossa. Illalla kävimme vielä ajelemassa tunnin verran ympäri Madisonia esittelemässä mummolle muun muassa vanhemman tyttären koulun sekä pari kaupungin maamerkkiä.
Nuorempi tytär odottaa jännittyneenä balettituntia.
Mummolle esiteltiin läheisen leikkipuiston kiipeilytelineet.
Auringonlasku läheisen Owen Park Wayn näköalapaikalla.

Kävimme esittelemässä mummolle Capitolin iltavalaistusta.

7 kommenttia:

  1. Terkkuja mummolle! Soitellaanpa joku päivä! On mummolla nyt nähtävää! Ja tytöt on mielissään <3 ~Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt on kyllä mielissään, varsinkin Pihla. Ei tarvitse mennä iltapäivähoitoon, kun mummo tulee vastaan pysäkille ja saavat olla kahdestaan meidän ollessa töissä vielä. Olivat kyllä eilen ihan ihmeissään, miten se mummon nyt yhtäkkiä tuossa on ja balettitunnille menostakaan ei oikein meinannut tulla mitään. Tänään mennään sitten vielä illalla Outlettiin Wisconsin Dellsiin, joskohan sieltä löytyisi teidänkin lapsille tuliaisia... ei ole kovin pitkän matkan päässä ja kuitenkin hieman edullisempia on hankinnat niistä! Tytötkin ottaa, että pääsevät Disney-liikkeeseen taas. Tarjontaa on näiden suhteen ja hinnat hieman inhimillisemmät täällä verrattuna tuonne New Yorkiin.

      Poista
  2. moi täälä Ronja. Mä kuulin että te meette Disney-kauppaan .
    jos te löydätte sieltä Frozen Elsa nukkeja tai Pocahontas nukkeja .
    Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieniä vai isoja? Tytöillä on pienet Frozen, joille saa sievät vaatteet ja sitten ostivat myös Barbitkin omilla rahoillaan. Ainakin nuo Frozen Elsa -nuket pitäisi löytyä molemissa koissa! Pocahontas barbeja ollaan löydetty, mutta ei niitä pieniä nukkeja ainakaan viimeksi löydetty.

      Poista
  3. Varmaan jotain barbien kokoisia nukkeja Ronja tarkoitti. Ei ainakaan isompia!
    Täällä on tänään satanut lunta! Ihan jäätävä ilma. Kylmeni kerrasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsomme niitä, voi olla että Frozeneita ei siellä ole, ovat niin suosittuja nyt. Mutta viedään mummo kyllä sellaiseen kauppaan josta löytyy niitäkin. Löydetään/ostetaan varmasti vaikka molemmat, eivät meinaan ole täällä kyllä kallita vain 10 dollaria kipale eli noin 8 euroa. Itse kävin jo syntymäpäiväostoksilla Gapissa, onko Laurilla jotain toivetta myöhemmäksi lahjaksi?

      Poista
  4. Laurin lahjatoiveista en oikein osaa sanoa.. jotain poikamaista ;) tai joku hieno lippis vaikka. Nyt nukkumaan, öitä!

    VastaaPoista