Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

11/30/2014

Marraskuu lähenee loppuaan ja huomenna on jo joulukuu. Muistutuksena niille, jotka eivät vielä ole vaivautuneet, eli laittakaa jouluterveisenne ja kommentinne 21. päivän kohdalle, jos mielitte saada meiltä tänä vuonna joulukortin. Lähetämme ne huomenna jo matkaan, joten tänään on viimeinen päivä tunnustautua lukijaksi. Meistä olisi todella mukava saada tietää, keitä nämä 5400 kertaa blogimme avanneet lukijamme ovat.

Aamulla nukuttiin pitkään ja aamupäivä menikin hieman kotiaskareita tehdessä. Tytöt oli sitä mieltä, että aamupäivällä oli tylsää! Ehkäpä ihan hyvä, että joskus on myös näin. No emme kuitenkaan jaksaneet olla kotosalla koko päivää, vaan päätimme käydä tutustumassa Madisonin jouluvaloihin sekä luistinrataan keskustan hotellin luona. Tosin ensimmäistä emme suunnitelleet tekevämme, vaan minä asetin navigaattoriin väärät koordinaatit alkuun.

Kävimme siis alkuun nauttimassa jouluvalopuistosta amerikkalaiseen tapaan suoraan autonikkunasta. Kaupungin yrittäjät oli pystyttäneet Olin puistoon useita jouluvaloasetelmia, joita sitten pystyimme ihailemaan jouluradiokanavaa kuunnellessa lämpimästä autosta. Tällä sivulla pääsee seuraamaan suoraa nettikameran kuvaa puistosta.
Jouluvalopuistolla on oma radiokanava, josta kuuluu aiheeseen sopivaa musiikkia ja puiston sponsoreiden mainoksia

Yksi puiston lukuisista asetelmista

Ledilippu

Kävimme luistelemassa maksullisella The Edgewater -hotellin ulkojääradalla, koska tyttäriämme jäi suuresti harmittamaan edellisen kerran väliin jääminen. Paikalta olisi saanut myös vuokrata luistimet ja kokoja löytyi ihan pienestä lapsesta aikuisiin. Tyttäremme nauttivat kovasti luistelemisesta. Molemmat pysyivät pystyssä yllättävän hyvin. Ainoa haittapuoli oli, että järveltä puhaltava tuuli oli todella jäätävä. Saimme kuitenkin lämmittävät kaakaot hotellin jäätalosta ja pääsimme välillä lämmitelemään sisätiloihin, joten tuuli ei haitannut luistelua. Tämän jälkeen kotiin leipomaan tuoreita sämpylöitä, tuli hyviä vain kolme koko pellillisestä jäi jäljelle. 
Luistelua pienellä jääradalla.
Kaakao kermavaahdolla.

11/29/2014

Toisen kokonaisen Missouri-päivän aluksi ajoimme Saint Charlesin pikkukaupunkiin. Vuonna 1765 perustettu Saint Charles on kolmanneksi vanhin eurooppalaisten siirtolaisten Mississippi-joen alueelle rakentamista kaupungeista. Vuosina 1821-1826 Saint Charles toimi Missourin osavaltion ensimmäisenä pääkaupunkina.
Rakennus Saint Charlesin pääkadun varrella

Joulunpunainen Ford
Kaupungin merkittävin houkutin on noin kilometrin mittainen vanha pääkatu, jota reunustavissa historiallisissa rakennuksissa toimii monenlaisia pikku putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Jo neljättäkymmenettä vuotta pääkatu toimii koko adventtiajan suurten joulumarkkinoiden näyttämönä. Katu on koristeltu jouluasuun, vastaan tulee Dickensin kirjoista tuttuja hahmoja, viktoriaanisen ajan asuihin puettu lauluyhtye viihdyttää moniäänisillä joululauluilla ja iltapäivällä kaupungin läpi kulkee jouluparaati. Paraatissa esittäytyivät eri maiden jouluperinteestä tutut hahmot. Mukana oli muun muassa pyhä Nikolaus, Lucia-neito, venäläinen lumineito Snegurka, yhdysvaltalainen Santa Claus, saksalainen Weihnachtsmann ja jopa norjalainen tonttu. Kansainvälisestä kokoonpanosta puuttui kuitenkin yksi sinne itsestään selvästi kuuluva hahmo - suomalainen Joulupukki. Täytynee laittaa matkailunedistämiskeskukselle noottia, että yrittäisivät ujuttaa pukin paraatin rosteriin.
"We wish you a merry Christmas!"



Missä luuraa joulupukki?
Markkinasää oli lähinnä keväinen - lämpöä auringossa melkein parikymmentä astetta ja väki paitahihasillaan. Kansaa oli liikkeellä niin runsaasti, että pääkadulla kävely oli melkoista pujottelua. Kiertelimme useamman tunnin pääkaudun pikku putiikkeja, seurasimme jouluparaatin ja söimme lounasta Braddens -ravintolassa.
Braddens-ravintolan River Café half pound burger

Joulukadun koriste

Piparkakkutalokilpailun töitä

Lauantain toinen kohteemme oli viisitoista minuuttia Saint Louisista Illinoisin osavaltion puolella sijaitseva Cahiokia, joka on yksi Yhdysvaltain 22:sta UNESCO:n maailmanperintökohteesta. Cahiokia oli huippukautenaan vuosina 1100-1200 Amerikan mantereen suurin kaupunki Meksikosta pohjoiseen. Nykyisin kaupungin olemassaolosta muistuttaa noin 120 ihmisten rakentamaa kumpua, joista korkein on viiden hehtaarin laajuinen ja 30 metriä korkea Monks Mound (Munkkikumpu). Nimensä tämä kukkula on saanut 1700-luvulla alueella asuneista munkeista, jotka pitivät hyötypuutarhaa kukkulan terassilla. Kiipesimme korkeimmalle kummun päälle, josta avautui komea maisema koko Cahiokian alueelle ja aina Saint Louisin keskustaan saakka. Kävimme myös alueen historia esittelevässä museossa, jonka aulassa alkuperäiskansoja edustavat taiteilijat myivät tuotteitaan.
Nuorempi tytär muinaisen Cahiokian kaupungin keskusaukiolla

Kukkulan kuningattaret

30 metriä korkea Munkkikumpu

Rekonstruoituja Cahiokian asumuksia
Monet reissujemme ravintolat, olemme jo etukäteen jollain tavoin kartoittaneet. Olen käyttänyt muun muassa käyttänyt Tripadvisor-, ja Urbanspoon-sivustoja ja jo ennen reissua ostamaani Wisconsin-opasta  sekä eri kaupunkilehtien kuten St. Louis Magazinen listauksia paikkakunnan parhaista ravintoloista. Taktiikka on toiminut aika hyvin, sillä kohdalle ei ole sattunut oikeastaan yhtään pahaa ravintolapettymystä.
Illan ruokapaikka
Tällä kertaa nälkä kurni kuitenkin niin kovasti, että päätimme unohtaa listaukset ja pysähtyä ensimmäiseen kohdalle osuvaan ruokapaikkaan. Heti Cahiokian alueen reunalla, Saint Louisiin johtavan tien varrella seisoi pieni tönö, jossa toimi meksikolainen ravintola. Paikan kaikki muut asiakkaat puhuivat espanjaa ja jukeboksi pauhasi meksikolaisia iskelmiä. Asiakkaiden meihin luoma ihmettevät katseet kielivät, ettei kaltaistamme seuruetta ravintolassa usein nähdä. Ravintolan palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja ruoka maukasta. Lukuisten tacoannosten (meksikolaiset tacot ovat pehmeitä pikkulettuja Tex-mex-ravintoloiden kovien maissikuorien sijaan) mahat olivat aivat täynnä mausteista muttei läpitunkevan tulista meksikolaismuonaa. Minulle aivan uusi tuttavuus oli ruuan kanssa tarjoiltu horchata -riisijuoma. Makea kanelilla ja mantelilla maustettu juoma muistutti maultaan aivan joulupuuroa. Ihmeellistä, miten samat makuyhdistelmät löytävät tiensä eri puolille maailmaa.

Cuacamole
Kanatacoja

Selvisimme urakasta
Illan lopuksi kävimme katomassa tuoreen Big Hero 6 -elokuvan
   

11/28/2014

Aamuinen näkymä hotellihuoneemme ikkunasta

Kiitospäiväreissumme jatkui Saint Louisissa vietetyllä päivällä.

Aamulla tyttäremme purkivat hieman energiaa hotellin uima-altaassa, minkä jälkeen suuntasimme, tällä kertaa päivänvalossa kylpevälle Gateway Arch -muistomerkille. Kaarirakennelman alle rakennetussa museossa tutustuimme ensin Yhdysvaltain länteen laajentumista esittelevään näyttelyyn. Sen jälkeen vuorossa oli matka kaaren huipulle lähes kahden sadan metrin korkeuteen.
Tyttärien kanssa kaaren juurella

Museon löytöretkeilijä William Clarkea esittänyt puhuva robotti
Kaaren huipulle meidät vei kahdeksasta peräkkäisestä tynnyrinmuotoisesta viiden hengen matkustuskapselista koostuva erikoinen hissi. Hissin kyyti muistutti ehkä eniten maailmanpyörää sillä erotuksella, että maisemien sijaan matkan aikana sai tuijotella teräksestä ja betonista rakennetun kaarimuistomerkin sisäseiniä. Kaaren yläosan näköalatasanteen pienistä ikkunoista sen sijaan avautui komea näkymä sekä Saint Louisin keskustaan että Mississippi joelle. Tasanteella vallitsi hieman klaustrofobinen tunnelta sillä käytävä oli kapea ja lomapäivä oli houkutellut paikalle runsaasti vierailijoita.
Tyttäret matkustuskapselissa
Vaimo ja tyttäret ihailemassa näkyviä Gateway Archin näköalatasanteella

Näkymä Saint Louisin keskustaan

Lounaspaikaksemme valikoitui pari kilometria Saint Luisin keskustasta etelään historiallisessa Soulardin naapurustossa sijaitseva Bogart's Smokehouse. Ravintolan erikoisuus on grillattu ja savustettu liha. Lihaa todella saimmekin syödäksemme - enemmän kuin missään tähän mennessä vierailemassamme ruokapaikassa. Tilasimme yhdistelmän, johon kuului grillatun ja glaseeratun porsaan kylkiluurivistön lisäksi kolme leipää joiden kunkin täytteenä oli noin neljänneskilo lihansiivuja. Ruoka oli sinällään mureaa ja maukasta mutta homma meni ehkä hieman överiksi sillä lihaa oli yksinkertaisesti niin paljon. Maha oli vielä illan suussa niin täynnä, että söimme päivälliseksi vain salaattiannokset erityisesti Cocktaileista ja jäätelöannoksista tunnestussa tyylikkäässä The Fountain of Locust -ravintolassa.
Bogart's Smokehouse oli tupaten täynnä asiakkaita

Söime lounaan ulkona auringonpaisteessa

Grillattua possua

Naudanlihasiivuilla täytetty leipä
Ajoimme läpi naapuruston, jonka taloista suuri osa oli purkukunnossa

Illan huipennuksena oli noin parikymmentä tuhatta katsojaa vetävällä Scottrade Center -areenalla Saint Louis Bluesin - Edmonton Oilersin välinen NHL-ottelu. Paikkamme olivat katsomon ylimmältä riviltä mutta näkymä kentälle oli silti yllättävän hyvä. Ottelu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoajalla kotijoukkueen 4 - 3 voittoon. Joukkueiden suomalaispelaajat - Edmontonin Jesse Joensuu ja Saint Louisin Jori Lehterä - saalistivat molemmat ottelussa yhden syöttöpisteen. Erityisesti vanhempi tyttäremme oli innoissaan pelistä ja huusi äänensä käheäksi myös nuorempi tyttäremme pääsi hyvin pelin tunnelmaan mukaan kunhan oli ensin nukkunut ensimmäisen erän alussa parin kymmenen minuutin torkut. Jos ottelusta pitää jotain negatiivista sanoa niin kotiyleisön kannustus oli yllättävän vaisua. Samaan ilmiöön törmäsin myös reilu vuosi sitten katsomassani Chicago Blackhawksin ottelussa. Saattaa olla, että hallin näytöillä pyörivä videoshow ja ottelutaukojen  viihdykeohjelma, ovat tehneet katsojista enemmän passiivisia viihteen kuluttajia. Tämä on harmi, sillä paras ottelutunnelma syntyy yleisön äänekkäästä kannustuksesta.
Näkymä kaukaloon piippuhyllyn paikoiltamme

Nuorempi tytär ottaa ottelun alussa voimanokoset

11/27/2014

Kiitospäivä eli Thanksgiving day.

Alkuun hieman infoa kyseisestä juhlasta. Yhdysvalloissa kiitospäivää vietetään marraskuun neljäntenä torstaina. Tarinan mukaan juhlapäivä periytyy 1600-luvulla Amerikan mantereelle saapuneilta eurooppalaisilta uudisasukkailta, jotka viettivät syksyllä sadonkorjuujuhlaa yhdessä intiaanien kanssa kiittääkseen taivaallisia voimia onnistuneesta sadosta. Nykyisin kiitospäivä ja sen viettoon perinteisesti kuuluva yhteinen juhla-ateria eivät kuitenkaan pohjaudu pelkästään sadonkorjuuseen, vaan taustalla on myös kiitollisuus kaikesta kuluneena vuonna koetusta hyvästä.

Kiitospäivään on aina liittynyt kiinteänä osana juhla-ateria. Joka syödään yleensä iltapäivällä kolmen aikaan. Perinteisiksi herkuiksi ovat muodostuneet perunamuussi, bataatti, karpalohillo, maissi sekä erilaiset syksyllä tarjolla olevat vihannekset. Aterian tärkein osa on kuitenkin erilaisilla täytteillä täytetty paahdettu kalkkuna. Erilaisista jälkiruoista perinteisin on kurpitsapiirakka. Ruoka on varmaankin syy, miksi kiitospäivä on erittäin suosittu. Minusta tämä syöpöttely ja sukulaisten yhteensaattaminen tuovat mieleeni suomalaisen joulun ja sen perinteet. Täällä kiitospäivä on juhlana jopa merkittävämpi kuin joulu, sillä jopa mäkkärit oli tienvarsilla kiinni matkatessamme St. Lousiin.

Alkumatka ajoimme pitkin Interstate Highwaytä, ja voin kyllä sanoa, ettei toista niin tylsää  tiepätkää ole olemassa. Viivottimella vedettyä suoraa tietä ja molemmilla puolilla silmin kantamattomiin kynnettyä maissipeltoa. Loppumatkaa matkasimme osin pitkin historiallista Route 66:a. Tosin hieman tyhmältä tämä ajaminen moottoritien vieressä tuntui, ajella nyt 55 mailia tunnissa, kun vieressä olisi voinut ajaa 70 mailia tunnissa. No olipahan jotain viihdykettä kuuden tunnin matkallemme, kun etsittiin tienvarsikylttejä jotka ohjaa eri vuosikymmenien tienpätkille.
Kyltti, jolla vanha Route 66 on merkitty
 
Route 66 ja vieressä junaradalla hiilikuormat matkalla etelään.
Koska olemme Amerikassa, on jokainen juhlapäivän jollain tavoin oltava kaupallinen. Kiitospäivään kuuluvat siten myös isona osana paraatit. Macy’s kauppaketjun järjestämä kiitospäivän paraati New Yorkissa on maailmankuulu ja kerää miljoonien ihmisten yleisön, niin kaduille kuin televisionkin ääreen. Vastaavia paraateja järjestetään kiitospäivänä myös muissa Yhdysvaltojen suurkaupungeissa. Tosin St. Louisissa se peruttiin, koska kaupungin ympäristössä on ollut viime päivänä näitä väkivaltaisia mellakoita. Jopa Wikipediassa oli maininta, että ihmisiä kehoitettiin välttämään matkustamista St. Lousiin.


Suomalaissyntyisen Eero Saarisen suunnittelema 192 metriä korkea St. Louisin Gateway Arch yövalaistuksessa.
Parasta kiitospäivässä on kuitenkin illalla kello 6  alkavat alennusmyynnit, jotka kestävät seuraavaan keskiyöhön. Todellakin Black Friday Sales! Jätimme nämä kuitenkin väliin, koska meitä ei kiinnostanut lähteä samoamaan lähiöiden ostoskeskuksia iltamyöhään.
Vanha oikeustalo kaupungin keskustassa.

11/26/2014

Madisonin koulut olivat jo kiitospäivän aattona kiinni, joten vanhempi tytär vietti koko päivän iltapäiväkerhonsa kanssa. Ryhmä vieraili Madisonin lastenmuseossa, jossa kävimme tyttärien kanssa kertaalleen elokuussa. Museovierailun jälkeen he olivat käyneet pizzalla Ian's pizza -ravintolassa. Lapset olivat saaneet äänestää tilattavat pizzat. Toisessa äänestyksen voittaneista lätyistä Macaroni and Cheese -täyte eli pizza oli päällystetty juustokuorrutetulla makaronilla. Tyttäremme ei ollut makuyhdistelmään kovin ihastunut ja kuulemma syönyt mieluummin toista, pepperonitäytteistä, pizzaa.

Päivällisen kävimme syömässä nuoremman tyttären toiveesta tutussa Sushi Box -japanilaisravintolassa. Tyttäret tilasivat ties monenko kerran varsinkin nuoremman tyttären rakastamaa teriyaki kanaa. Me vaimon kanssa puolestaan täytimme mahamme sushilla ja paistetuilla nuudeli-kasvis-kana-annoksella.
Nuudeliannoksemme
Huomenna edessä on pitkä autoreissu. Matkustamme kiitospäivän viettoon Saint Louisiin, jonka esikaupungissa Fergusonissa osoitettiin mieltä ja mellakoitiin toissapäiväisen Michael Brownin ampumistapausta koskeneen valamiehistöratkaisun jälkeen. Nyt tilanteen Fergusonissa pitäisi kuitenkin olla jo rauhallisempi.   

11/25/2014

Vaimoni pyysi muistuttamaan, että vielä tämän viikon ajan voi voi kuka tahansa paljastaa itsensä blogimme lukijaksi. Loppuviikosta eduskunnan äänestettävänä olevan avioliittolain hengessä kaikille "kaapista ulos tulleille" lukijoille on luvassa itse askarreltu joulukortti.
Joulukortteja kirjekuorissaan
Lounasajan ohjelmaan kuului joka toisen tiistain tapaan tyttären koulun ruokailussa avustaminen. Kouluruokailu on hyvä tilanne päästä hieman testaamaan "kenttäoloissa" erilaisia oppilaiden käyttäytymisen ohjaamiseen liittyviä strategioita, joihin liittyen myös osan työajastani vietän. Tänään havaitsin, että suurin osa ruokailutilannetta valvovista aikuisista tarkkailee tilannetta salin reunamilta. Reunalta tarkkailun etuna on tietysti koko tilanteen hahmottaminen mutta toisaalta aikuisten välimatka useimpiin oppilaisiin jää suureksi ja tilaisuuksia oppilaiden kanssa vuorovaikutukseen on vähemmän.

Niinpä kokeilin, miten toimisi jatkuva ruokapöytien välisillä kulkureiteillä kiertely. Ainakin teoriassa aikuisen aikuisen kiertelyn mukanaan tuoman aikuisen säännöllisen läheisyyden pitäisi vaikuttaa rauhoittavasti levottomiin oppilaisiin. Tämän pienen kenttäkokeen perusteella strategian tehokkuudesta on mahdotonta vetää luotettavia johtopäätöksiä varsinkin kun suurin osa muista ruokailua valvoneesta 5-10 aikuisesta pitäytyi salin reunalla seisoskeluun pohjautuvassa toimintatavassa. Sen voi kuitenkin todeta, että ainakin itsellä oli mukavampaa kun pystyi säännöllisesti ottamaan kontaktia ja vaihtamaan muutama sanan oppilaiden kanssa, salin laidalta havaitsemiinsa ongelmiin puuttumisen sijaan.
Äänenkäyttöohje tyttären koulun käytävän seinällä
 Kävimme taas illalla vaihtamassa auto lentokentän autovuokraamossa. Auton vuokraaminen onnistuu vain reiluksi kuukaudeksi kerrallaan. Niinpä rutiiniksi on muodostunut aina kuukauden välein käydä tutulla Alamo/National -vuokraamon tiskillä palauttamassa edellinen automme ja vuokraamassa samalla uusi menopeli. Käytännössä auton vaihtumista ei juuri huomaa sillä malli on pysynyt koko syksyn samana Chevrolet Cruzena. Ainoastaan väri ja sisäverhoilun materiaali on hieman vaihdellut. Saman tiskin käyttämisestä on seurannut myös se, että vuokraamon asiakaspalvelija on tullut meille tutuksi. Tällä kertaa olimme maksaneet pienemmästä compact-luokan autosta mutta hän antoi meille samaan hintaan taas yhtä kokoluokkaa Chevy Cruzen.
Tyttäret odottavat autonvuokrauspaperien valmistumista 

Ensimmäisten kokeilujen jälkeen olemme jo useamman kerran putkeen vuokranneet auton suomenkielisen Autoeurope-välityssivuston kautta. Sivuston etuna autovuokraamoilta suoraan vuokraamiseen on hieman edullisemman päivävuokran ohella erityisesti se, että vuokrahintaan sisältyy kaikki olennaisimmat vakuutukset. Autovuokraamojen itsensä kauppaamien vakuutusten hinta voi joskus kohota lähes yhtä korkeaksi kuin varsinainen auton vuokra.

Tämän kertaisen automme vuokra vakuutuksineen on alle 800 dollaria eli noin 630 euroa kuussa. Summa saattaa äkkiseltään kuulostaa korkealta. Itse asiassa se on vähemmän, mitä vastaavan alle vuoden ikäisen auton omistaminen tulisi ainakin täältä löytyvän laskelman mukaan maksamaan. Kaiken lisäksi ulkomaisen ajokortin haltijoina autovakuutuksemme hinta olisi todennäköisesti  tuota esimerkkilaskelmaa huomattavasti kalliimpi.

Useita vuosi vanhan käytetyn auton ostamalla saattaisimme selvitä vähän halvemmalla kuin nykyisen vuokra-automme kanssa. Oman auton mukana tulisi kuitenkin kaikki omistamiseen liittyvä vaiva, vanhan ajoneuvon mahdolliset viat sekä Yhdysvaltain jaksomme lopussa auton pois myymisen stressi. On tuntunut paljon helpommalta, että joka kuukausi saamme uuden imuroidun, pestyn ja kiiltäväksi vahatun kulkupelin ja ainoa meidän vastuulle jäävä huoltotoimenpide on auton tankkaaminen.
Kaikki automme ovat olleet vähän ajettuja

Tankkaaminen on täällä erittäin halpaa. Bensan hinta on tällä hetkellä Yhdysvalloissa alhaisempi kuin aikoihin. Madisonissa bensa maksoi tänään halvimmillaan 2,65 dollaria/gallona eli 0,56 euroa/litra. Kun automme vie rauhallisessa maantieajossa bensaa 6-7 litraa/100km, voi 1000 kilometrin viikonloppureissusta selvitä alle 40 euron polttoainekuluilla. Bensan suomalaisittain olematon hinta on ollut osasyy myös meidän ahkeraan automatkailuun.

Ympäristön kannalta ei ole tietysti hyvä, että suurimmalle osalle bensa on niin halpaa, ettei sen takia tarvitse auton käyttöä vähentää. Toisaalta Madisonissa yleisin automalli tuntuu olevan vähäkulutuksinen Toyota Prius-hybridi. Todennäköisesti Priuksen ympäristöystävällinen imago vetoaa kaupungin yhteiskunnallisesti tiedostavaan kansanosaan. Lisäksi japanilaismerkeillä tuntuu olevan täällä laadukkaan ja kestävän kulkupelin maine.

Autokanta muuttuu silminnähden Wisconsinin keski- ja pohjoisosiin siirryttäessä. Teillä tulee vastaan tulee enemmän suuria pickup-autoja, joiden lavalle on kätevä heittää esimerkiksi muutama ruho viime viikonloppuna käynnistyneen peuranmetsästyskauden saalista.

11/24/2014

Maanantaina vierailin sekä nuoremman tyttären päivähoitoryhmässä, että vanhemman tyttären koululla. Lisäksi päivään kuului tavanomaista työntekoa sekä runsaasti lumisadetta.

Tyttäremme päivähoitoryhmässä on lapsia monesta eri kulttuurista. Englannin lisäksi ryhmän lapsilla on äidinkielenä ainakin espanja, kiina, ranska ja tietysti suomi. Ryhmän opettajat toivoivat ulkomailta muuttaneita vanhempia opettamaan lapsille, jotain kotimaahansa liittyvää. Minä tein tänään oman osuuteni opettamalla lapsille tutun laulun pupuperheestä. "Tässä isä pupu on. Tässä äidin näät. Tässä pikku pupujen kaikkie näet päät". Lauluun kuuluu myös sormileikki, kuten lapset ja lapsenmieliset varmasti tietävät. Sain päiväkodin johtajalta lainaksi ukulelen, jolla säestin laulua. Vaimoni oli puolestaa askarrellut hienon pahvitaulun, johon laulun sanat oli kirjoitettu. Nuorempi tytär oli ensin hieman hämmentynyt ajatuksesta, että tulisi opettamaan muille lapsille suomalaista laulua. "Ei ne muut ymmärrä suomea". Lopulta hänkin taisi olla tyytyväinen että näki minut keskellä päivää päiväkodissa.
Allekirjoittanut Pupulaulun lumoissa
Iltapäivällä kävimme vielä vaimon kanssa vanhemman tyttären koulun vanhempainvartissa. Tyttäremme luokan opettaja kertoi, mitä he olivat syksyn aikana tehneet ja miten tyttäremme oppiminen oli edistynyt. Oli mukava kuulla, miten paljon kehitystä oli tapahtunut, varsinkin englannin kielen osalta. Ylipäätään meidän kokemuksemme mukaan koulun ja päiväkodin väellä on täällä tapana puhua lapsista vanhemmille hyvin positiiviseen sävyyn. Lasten itsetunnon pönkittäminen todella tunnutaan panostavan.

Illalla ajoin vielä sankan lumipyryn läpi kuntosalille. Auton alla on vuokraamon mukaan "jokakelin renkaat". En ihan tarkaan tiedä, mitä sen tarkoittaa sillä ainakaan tämän päivän kostealla lumella pito ei ollut kunnon talvirenkaiden luokkaa. Kuntoilureissulta palattuani kotona odotti pino vaimon askartelemia joulukortteja. Kortit pitääkin laittaa tällä viikolla postiin, jotta ehtivät ajoissa perille Suomeen.
Myöhäisillan näkymä ulko-ovelta kotikadulle

11/23/2014

Sunnuntain tärkein tehtävä oli puuroriisin hankinta. Sitä varten meidän piti ajaa taas Mount Horebin pikkukaupunkiin, pohjoismaisia tuotteita kauppaavaan Open House Imports -myymälään. Riisi löytyi ja sen lisäksi hankimme myös enkelikellon joulun aikaa sulostuttamaan.

Open House Imports -myymälä


Pohjoismaisten ruokatarvikkeiden valikoimaa

Myymälästä siirryimme sateen piiskaamalla pääkadulla pari korttelia eteenpäin lounaalle Schubert's Downtown -ravintolaan, jossa kävin tyttärien kanssa jo kertaalleen elokuisella Mount Horebin visiitillä. Elokuun vierailusta oppineena tiesimme nyt, mitä ravintolassa kannattaa tilata. Lihamurekeleipä, välimerellinen munakas, mustikkapannukakut ja slider eli pikku hampurilainen olivat kaikki onnistuneita valintoja. Lisäksi lisukkeeksi sai tavanomaisten ranskanperunoiden sijaan tilata lautasellisen tuoreita hedelmiä.
Nuoremman tyttären mustikkapannukakut
Mount Horebista ajoimme kolmannen ja todennäköisesti viimeisen kerran House on the Rock -näyttelyalueelle. Vaimolta ja tyttäriltä oli jäänyt edellisellä, appivanhempien kanssa tehdyllä reissulla, vielä näkemättä varsinainen House on the Rock -talo. Niinpä kiersimme nyt läpi talon, joka oli ajankohtaan sopivasti koristeltu monenlaisella joulukrääsällä. Talo oli muihin alueen näyttelyhalleihin nähden yllättävän pieni. Pääsimme kuitenkin kierrokselle reiluun alennushintaan, joten asia ei jäänyt enempää harmittamaan.
House on the Rockin Infinity Room

Talo oli koristeltu jouluaiheisin esinein

Näkyvä House on the Rockin kattoterassilta
Kotimatkalla pysähdyimme vielä Middletonin esikaupungin Michaels -myymälässä hankkimassa joulukorttitarvikkeita. Kaupassa vierähti tovi jos toinenkin. Askartelumateriaaline valikoima oli niin runsas, että valintojen tekeminen oli vaikeaa.
Michaels -myymälän korttikartonkivalikoimaa

Hyllymetreittäin korttien koristeluun käytettäviä tarroja