Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

11/03/2014

Huominen on Wisconsinissa vaalipäivä. Vaaleissa valitaan osavaltiolle kuvernööri, oikeusministeri ja kongressiedustaja sekä täytetään joukko muita osavaltio- ja piirikuntatason tehtäviä. Vaalien yhteydessä järjestetään myös kansanäänestys osavaltion liikenneinvestoinneista vastaavan rahaston perustamisesta.

Vaalien alla suurin huomio on keskittynyt kuvernöörikisaan, jonka pääehdokkaat ovat republikaanien nykyinen kuvernööri Scott Walker ja demokraattien Mary Burke. Nykyinen kuvernööri Walker tuntuu jakavan vahvasti kansan mielipiteet. Suurimmalle osalle Madisonin asukkaista hänen ensimmäisen kuvernöörikautensa oikeistolainen ja konservatiivinen politiikkansa vaikuttaa olevan jatkuva kauhistelun aihe. Walkerilla on kuitenkin ilmeisen vahva kannatus monissa muissa osavaltion osissa ja viimeisimpien mielipidemittausten mukaan hänet todennäköisesti valitaan uudelle kaudelle. Tiedotusvälineissä on myös spekuloitu, että Walkerille kuvernöörin tehtävävä on ponnahduslauta vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Siinä missä Scott Walker on tehnyt melkein koko uransa politiikan parissa demokraattien ehdokas Mary Burke on varsin tuore tuttavuus osavaltion poliittisissa ympyröissä. Burke on aiemmin työkennellyt kahteen otteeseen johtotehtävissä isänsä perustamassa Trek-yrityksessä, jonka valmistamalla polkupyörällä minäkin täällä Madisonissa päivittäin ajelen. Trek-pestiensä välissä Burke vietti kaksi vuotta Coloradossa ja Argentiinassa lumilautaillen. Trekin jälkeen hän toimi pari vuotta Wisconsinin kauppaministerinä, minkäjälkeen hän on keskittynyt pääasissa hyväntekeväisyystyöhön Madisonin ympäristössä.

Parin viime kuukauden vaaliuutisointia varsin tiivisti seuranneena voin todeta, että se usein sävyltään huomattavasti ärhäkämpää ja kantaa ottavampaa kuin Suomessa. Monet lehtien ja radioasemien toimittajat eivät edes yritä peitellä omia mielelipiteitään vaan ottavat reippaasti kantaa jomman kumman ehdokkaan puolesta. Lisäksi mediassa on paljon erinäisten kannattajayhdistysten maksamia vaalimainoksia, joiden tarkoituksena on ainoastaan mustamaalata vastapuoleen ehdokasta esittämällä syytöksiä epäpätevyydestä, epärehellisyydestä tai muuten vain kyvyttömyydestä hoitaa kuvernöörin tehtävää. Toisaalta vaalien herättämät voimakkaat tunteet ovat ymmärrettäviä sillä kuvernöörillä on Wisconsinissa suuret valtaoikeudet ja hänen päätöksensä vaikuttavat suoraan aivan tavallisten ihmisten arkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti