Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

09/29/2014

Aamuherätys aktiivisen viikonlopun jälkeen oli tuskaa niin aikuisille kuin lapsille. Kovan aamuhuudon vuoksi unohdin laittaa tyttäremme punaisen kansion koulureppuun ja sain aamulla juosta koulubussille. No onneksi kerkesin, sillä tyttäremme oli vielä illalla tehnyt kotiläksynsä. Unohdin lisäksi ottaa töihin mukaan adapterin, joten tietokoneeni oli tämän päivän hiljaa. Olin kuitenkin koko päivän labrassa ja sain tehtyä näytteeni sekvensointia varten valmiiksi. Sekvensoinnissa saan siis selville, onko plasmidini mutatointi onnistunut halutulla tavalla.

Päivällä jouduin kuitenkin ajelemaan kotia ja hakemaan nuoremman tyttäremme pois hoidosta. Sain noin puolen päivän aikaan puhelun, että tyttäremme on hyvin sairas ja hänet tulisi noutaa pikin miten pois hoidosta. Saavuttuani paikalle vastassani oli tytär, joka vaikutti hyvin iloiselta ja reippaalta. Ei lainkaan kipeältä minun silmiini. Valitteli hieman vatsaansa ja oli kuulemma pierettänyt kovasti. No en jäänyt keskustelemaan, onko tyttäremme kipeä vai ei, mutta ainakin minusta tilanteessa oli hieman ylireagointia. No sai viettää mummon kanssa aikaa ja sehän sopi tyttärellemme! Onneksi näin, koska sain mennä vielä hetkeksi töihin tekemään hommani loppuun.

Iltapäivällä lähdimme käymään naisporukalla ostoksilla Johnson Cheek- outletissa. Saimme tuhlattua taas hieman rahaa vaatteisiin ja tavaroihin. Mieheni ja nuorempi tyttäreni jäivät valmistautumaan balettituntia varten ja me muut pääsimme hyvissä ajoin ostoskeskusten ääreen. Olimme viimein hieman viisastuneet autolla liikkumisen suhteen. Lähdimme hieman aikaisemmin matkaan ja vältimme näin puoli viiden ruuhkan.
Johnson Creekin Pine Cone -ravintolan tuliaisia nauttimassa

Illalla lasten nukkumaanmenoaikaan jätimme nukuttamisen mummon vastuulle ja lähdimme miehen kanssa läheisen Hilldale -ostoskeskuksen Sundance -elokuvateatteriin. Kyseessä on näyttelijä Robert Redfordin Sundance -yhtiön omistama muutaman elokuvateatterin ketju, joka on kytköksissä vuosittain Utahin osavaltiossa järjestettävään Sundance -elokuvafestivaaliin. Elokuvateatterin ohjelmistossa on suurten Hollywood-filmien ohella pienimuotoisempia Indie-elokuvia. Lisäksi elokuvateatterin yhteydessä toimii viihtyisä kattoterassi sekä laadukas aularavintola. Illan elokuvamme oli John Lithgown ja Alfred Molinan tähdittämä Love is strange, jota itsemme lisäksi oli houkutellut paikalle itsemme lisäksi kaksi katsojaa. Kokonainen elokuvasali miltei omassa käytössä oli melkoista arki-illan luksusta.
Sundance-elokuvateatterin salissa oli yhteensä neljä katsojaa
     

2 kommenttia:

  1. Viikonloppumatkanne vaikutti kivalta! Helikopterilento herätti meidän lapsissa ihmetystä. Minäkin olisin kyllä jänistänyt siitä kyydistä! Helin työhommista en tajua tuon taivaallista, mutta hyvä jos hommat sujuu! Kiva, että lapset ovat saaneet olla mummon kanssa, vaikka tuskin tuo piereskely riittäisi suomalaisessa päiväkodissa vanhemmille soittamisen syyksi ;) Halit tytöille tädiltä!
    ~Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaahan meillä oli ja paljon tehtiin. Hetken mielijjohteestahan me se helikopterilento tehtiin... mutta hienot oli näkymät ja ei ollut edes kovin kallis. Reflektoin omaa oppimistani tässä blogissa samalla ja muutama lukija varmasti ymmärtää mitä teen. Kirjoitetaan vähän kaikille jotain, aikamoinen sillisalaatti tästä on tullut. Onneksi ei muihin tarttunut, mutta taisi olla enemmin väsy kuin maha.

      Poista