Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

04/11/2014

Ensin oli vanhempi tyttäremme sairaana ja nyt nuorempi, joudumme siis edelleen järjestelemään aikataulujamme tutkimuksen suhteen. Tänään oli minun vuoroni käydä työpaikalla, mutta proteiinin putsausta en uskaltanut aloittaa, koska huomenissa voin joutua vielä olemaan kotona.

Aamusta pinkaisin pyörälläni ensin pankkiin siirtämään tililleni riittävän rahamäärän, jotta saamme maksettua asuntomme vuokran shekillä. Todellakin siis shekillä, joita itse sain joskus 14 vuotta sitten ylioppilaslahjaksi ja koin ne jo silloin vanhanaikaisiksi. Alkuun tämä shekki käytäntö hieman kummastutti, mutta nyt siihen alkaa jo tottua. Shekki on kätevä maksuväline silloin, kun kyseessä on harvoin maksettava lasku. Maksuvälineenä se on turvallisempi kuin käteinen. Jos shekki häviää, voi sen aina pysäyttää. Mutta jos 1000 dollaria häviää, niin se vain häviää ja se kyllä harmittaa.

Kokonaisuudessaan voisi tästä maksuvälinetoiminnasta kuitenkin sanoa, että tämän maan maksuvälineet on jämähtäneet jollekin aikaisemmalle vuosikymmennelle. Nettipankki ei ole vielä kovin laajassa käytössä ja osa pitää sitä jopa täysin turhana. Itse sain kyllä nettipankkitunnukset luotua asioimalla pankissa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole pystynyt tekemään niiden avulla muuta kuin tarkistamaan shekkitilini saldon.

Tämä kuukausittainen vierailu pankissa on ihan mukavaa vaihtelua koti-Suomeen, jossa kotipankissa tulee käytyä ehkäpä kerran vuodessa. Kotipankkimme Suomessa sijaitsee toisessa kaupungissa, mutta täällä meidän kotipankkimme sijaitsee vain viiden minuutin pyörämatkan päässä, joten vierailu ei aiheuta mitään sen suurempia ponnisteluja. Täällä minua palvellaan omalla nimellä (olen asioinut samassa pankissa jo muutaman kerran, niin virkailijat ovat oppineet nimeni) ja tänään sain jopa kahvikupin kouraani ollessani ensimmäinen asiakas pankissa. Minähän en kuitenkaan kahvia juo, joten olin hieman hämilläni tästä palvelunmäärästä.

Itse tykkään tästä tavasta, että toivotamme hyvät huomenet, kysymme mitä kuuluu ja vastaamme, että hyvää (vaikka hyvää nyt ei aina kuuluisikaan). Voi tietysti olla, että kun on asunut nuorempana Itävallassa, jossa tervehditään jopa bussissa kanssamatkustajia, ei minusta tässä tavassa tunnu olevan mitään ärsyttävää taikka tekopirteää. Siitä tulee olo, että minut on huomattu ja joku on kohta valmis auttamaan/asioimaan kanssani, kunhan vain jaksan hieman odottaa. Sama käytäntö on myös työpaikalla, jokaista tervehditään nimellä ja kysellään kuulumiset. Toisien kanssa jää juttelemaan pidemmäksi aikaa ja usein keskustelussa käydään läpi jotain työjuttuja samalla. Ryhmään kotiutuu helpommin ja avunpyyntökynnys mataloituu huomattavasti.

Palatakseni eiliseen mieheni postaamaan vaalikeskusteluun, sain tänään huomata, että vaalit todellakin näyttelevät isoa osaa tänä päivänä. Jokaisella äänestäneellä oli rinnassaan tarra: "I voted today". Tästä kartasta näkee, että Madisonin äänestäjät olivat vahvasti demokraattien ehdokkaan Mary Burken kannalla mutta koko osavaltiossa nykyinen kuvernööri Scott Walker ottamassa vaalivoiton useamman prosenttiyksikön marginaalilla.

Päivän ruokakeskustelumme, muuttui vaalikeskusteluksi. Sain vastata kysymykseen, miksi Amerikka on niin jämähtänyt vanhaan ja kaikki uudistus ajetaan taas kerran alas. Tähän en todellakaan osannut vastata. Mutta totesin vain, ehkäpä täällä on hieman jämähdetty 50-60 luvulle, kun katsoo monia hotelleja ja ravintoloita, jotka osa on hyvinkin retrohenkisiä minun silmääni. Tällä aikakaudella Amerikka eli omaa kulta-aikaansa, ja tietysti kaikesta hyvästä halutaan pitää kiinni. Tämän jälkeen sain pitkän ryöpytyksen, mutta lopulta totesivat, että ehkäpä tässä ajatuksessa on jotakin perää.

Tästä eteenpäin teksti on O-P:n käsialaa...

Kirjoittelen blogia Chicagon Greyhound -bussiterminaalissa, josta jatkan puolen tunnin päästä yöbussilla kohti Indianapolisia. Indianapolisissa osallistun pari päivää, opettajia ja opettajankoulutusta käsittelevään CEC Teacher Education Division -konferenssiin. Esittelen konferenssissa myös omia suomalaiseen aineistoon pohjautuvia tutkimustuloksiani.

Matkalla Madisonista Chicagoon sain taas todeta, että bussi- ja junamatkustaminen on hyvä tapa tutustua ihmisiin, joita ei omissa arkisissa ympyröissä ja yliopistokuplassa yleensä törmää. Bussimme matkustajat olivat melkoinen läpileikkaus Yhdysvaltain väestöstä. Kyydissä oli kaiken ikäisiä ja näköisiä matkalaisia, jotka puhuivat englantia monella eri murteella ja aksentilla. Juttelin melkein koko matkan vierustoverieni kanssa, joista kertoi olevansa Floridan eteläkärkeen Key Westiin matkalla oleva taiteilija ja toinen oli palaamassa kotiinsa Greenbayssa Wisconsinin Itäosassa järjestetyltä raskasajoneuvokurssilta. Puhuimme pääasiassa ruuasta ja säästä mutta myös vähän vakavampia aiheita keskustelussa sivuttiin. Opin muun muassa, miten kokata alligaattorin häntälihat. Opetin vierustovereilleni heidän omasta pyynnöstään myös muutaman "käyttökelpoisen" suomen kielen fraasin, joita he loppumatkan innokkaastiharjoittelivat.

Vierustoverini Madison-Chicago -bussista

Samassa bussissa matkustanut Amish -seurue

4 kommenttia:

  1. Huomenta Suomesta!
    Mukavia kuulumisia taas! Eritysiesti tyttöjen mukavat synttäri- ja kyläilykuulumiset lämmittivät mieltä. Saimme teiltä hienon Halloween kortin eilen, kiitos! Lapset ilahtuivat kovasti! Aloimmekin heti suunnitella vastakirjettä teille, katsotaan nyt mitä lapset saavat aikaiseksi.
    t. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nyhjätään Lumin kanssa kotona, kun on edelleen kipeä. Onneksi on televisio, josta tulee 8 tuntia päivässä lastenohjelmia, niin saa tuon jo hieman hyperaktiivisen lapsen rauhottumaan, ettei kuume enää nouse. Kohta päiväunille. Jollekinhan ne ihanat Halloween-kortit piti lähettää. Toisen puolen serkulle lähetettiin samalla syntymäpäiväkortti. Pitääpä jättää tytöille sanomatta tämä vastakirje, niin tulee yllätyksenä.

      Poista
  2. Tätä ei tapahdu Jyväskylässä: Heli esitteli isänsä naapurin miehelle koulubussipysäkillä. Viikko sen jälkeen oltiin kävelyllä tyttöjen kanssa kodin lähellä, jostakin kuukui Hi Pauli, samanen naapurin mies siellä huuteli tien toiselta puolelta.
    T Sirpa mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oppivat kyllä ihmeen nopsaa nimet, itsekin pitäisi harjoittaa tätä taitoa. Kaikki koulubussipysäkillä tuntee meidät jo nimeltä, mutta itse vain harvan. Hulluinta tosiaan, oli että oppi meidän isinkin nimen niin nopsaa, eihän ne tavanneet kuin kerran. Mutta kaiken kaikkiaan ihana tapa!

      Poista