Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

11/17/2014

Vihreää puhdasta proteiinia! Nyt viimein minulla on pakkasessa (-80 C) muutama milligramma puhtaana tätä proteiinia. Seuraavaksi tulisi mitata kvanttisaanto ja vielä voi toivoa, että näytteeni fluoresoi paremmin kuin alkuperäinen ei-mutatoitu isäntänsä. Tällä viikolla voi olla, että jää vielä mittaamatta, koska täytyy tehdä kasvatussoluja ja hieman katsoa artikkeliani. Mutta ensi viikolla sitten! Kuitenkin olen itseeni hyvin tyytyväinen, asetin tavoitteeksi että saan aikaan ainakin yhden uuden mutantin ja puhdistan sen mukaan paluumatkalleni. Nälkähän tässä kasvaa syödessä, joten ehkäpä saan muutaman muunkin mutantin aikaseksi täällä. 
Vihreää proteiinia, joka ei ollut aivan puhdasta. Sisälsi hieman dimeeriä epäpuhtautena.

Meinasimme saada tänään ensimmäisen myöhästymiskorttimme, olin unohtanut laittaa puhelimen herättämään ja saimme todenteolla pitää kiirettä, että vanhempi tyttäremme kerkeää bussiin. Nuorempi tyttäremme oli sitten taas hieman nuhainen aamusta, joten päätimme mieheni kanssa, että ehkäpä on parempi, että hän on kotosalla tänään lepäilemässä.

Töissä sain erityisesti miespuolisilta kollegoiltani kehuja eilen ostamastani dollarin kaulakorusta, menin hieman hämilleni. Muistutti kuulemma Marilyn Monroen aikaa. Milloinkahan sitä saisi omilta suomalaisilta kollegoiltaan vastaavia kehuja, saati omalta mieheltään. No kommentit pelasti päivän!
Käytettyjen urheiluvälineiden kauppa ulkoapäin...
Töiden jälkeen lähdimme katsomaan tytöille luistimia, koska viikonloppuna olisi tarkoitus päästä luistelemaan. Päätimme tällä kertaa ostaa luistimet käytettyinä, vaikkakin uusien ostaminen olisi ollut ehkä himpun edullisempaa. Löysimme Odana Roadilta "Play it again Sports" -kaupan, joka toimii samoin kuin sporttidivari kotikaupungissamme Suomessa. Löysimme molemmille tytöille kaupasta sopivat luistimet. Seuraavaksi olikin kypärän metsästämistä, löysimmekin. Hinnat tosin oli hieman kalliimmat kuin Suomessa, joten päätimme käyttää pyöräilykypäriä luistellessa.
...ja sisätäpäin. Sopivien luistimien sovittamista.
Käytiin tyttöjen kanssa vielä Walmartissa ostamassa muutama joululevy alelaarista, Bing Grosby ja Sinatra, tottakai! (Rajattoman levy taisi jäädä kotikaappiin elokuussa.) Mies kävi samanaikasesti keräämässä tavarat ruokakaupasta, jotka itse kävin tosin maksamassa. Aivan parasta palvelua on tuo pakkauspalvelu, nopeuttaa kassoilla toimintaa ja jonot inhimillisempiä kuin Suomessa, vaikka ihmiset ostaa huomattavasti enemmän ruokaa kerralla.

Kotiin saavuttuamme olimme saaneet postia, jo toinen naapurimme oli muistanut meitä kortilla. Saimme todella mukavaa palautetta ravintolapäivästämme. Ja ehkäpä saimme ainakin naapurustomme innostumaan asiasta. Ruokaa vieraille, mikä ettei? Harmi, että olemme jo itse muualla seuraavana ravintolapäivänä. Koska syy, miksi alun perin lähdimme rakentamaan ravintolaamme, oli se ettei täällä ollut meille ravintolapäivän suurkuluttajille lainkaan ravintolaa tarjolla. Teimme omamme ja nyt siitä jäi meille mukava matkamuisto Amerikan matkaltamme.
Kiitoskorttimme ravintolapäivästä
P. S. Tänään Bing Grosby vei voiton tulkinnassaan. White Christmas oli huomattavasti parempi kuin Sinatran tulkitsema vastaava. 

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa palautetta olette saaneet! Pitäisi varmaan rohkaistua itsekin vastaavaan tempaukseen - hyvä tapa tutustua naapureihin! Mukavia kuulumisia taas. Terveisiä tytöille!

    ~Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä ainakin vaati tuo leipominen ja sopi hyvin tähän naapurustoon tapahtumana. Monta ravintolapäivää ollaan mietitty, että järjestetään kahvila/ravintola, jotenkin omassa arjessa ei ole aikaa moiselle. Täällä ei ole sukulaisia, joiden luona käydä, niin on aikaa puuhastella. Ehkäpä sitten Suomessa taas rauhoittuu omaan uomaansa tämä arki. Positiivista palautetta on kyllä aina mukava saada... Terkkuja sinnekin kaikille!

      Poista
  2. Haluatteko Spotify Premiumin tunnukset mailissa, niin voitte ladata Rajattoman (jollei Spotifyssä ole jotain maa -rajoitusta)?
    Terv.
    ~K-pappa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sitä kokeilla, josko toimisivat. Olisi ihan mukava kuunnella suomalaistakin musiikkia jouluna. Mutta voi olla maarajoitukset, mutta ainahan sitä voi kokeilla.

      Poista