Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

11/22/2014

Päivän oli tarkoitus käynnistyä luistelureissulla.

Ilmoittauduin reilu viikko sitten lähikadun asukin ylläpitämälle sähköpostilistalle, jonka avulla hän joka viikonloppu tiedottaa, missä päin Madisonia on kulloinkin paras luonnonjää naapuruston luistelu- ja höntsäpeliporukalle. Tänä aamuna hyväkuntoisin jää piti oleman Monona Bayssa vanhemman tyttären koulun lähettyvillä. Useamman asteen suojasään puolelle lämmennyt ilma ja yöllä satanut vesi sai kuitenkin aikaan sen, ettei vasta noin viikko sitten jäätyneen järvenlahden jäällä luistelu tuntunut kovin järkevältä ajatukselta.

Luistelun sijaan kävelimme kotimme läheisellä katolisella koululla järjestetyille joulumarkkinoille. Markkinareissu olikin onnistunut päivänavaus. Tutkailimme myyntipöytien herkkuja ja käsitöitä markkinoiden sekä kirjanmyyntipisteen opuksia. Markkinoilla oli tarjolla myös lounasta. Pääruokana ollut lihapata oli jo meidän saapuessamme ehtinyt loppua mutta markkinoiden järjestelyistä vastaava ystävällinen rouva lämmitti meille korvikkeeksi herkullista vihanneskeittoa. Keiton päälle joimme vielä markkinakahvit.
Katolisen koulun joulumyyjäisten myyntipöytiä
Iltapäivällä ajoimme Madisonista vajaan tunnin matkan pohjoiseen Baraboon kaupunkiin, jossa emme olleet koskaan aiemmin vierailleet. Reilun kymmenen tuhannen asukkaan Baraboolla on kunniakas sirkushistoria, sillä reilu sata vuotta sitten useat kiertävät sirkusryhmät pitivät Baraboota tukikohtanaan. Baraboon sirkuksista suurin oli yhä toiminnassa oleva Ringlingin Brothers, jonka tunnuslause kuuluu "The greatest show on earth" eli "Maailman mahtavin show". Ringlingin perheen näkyy yhä Baraboon keskustan katukuvassa perheen rakennuttamien rakennusten muodossa. Rakennuksista komein on satavuotias vanhoja eurooppalaisia oopperataloja muistuttava Al Ringling Theatre. Baraboon sirkushistoriaa ylläpitää kaupungissa toimiva Circus World -museo, joka valitettavasti oli jo sulkenut talveksi ovensa, joten paikka jäi meiltä tällä kertaa näkemättä.
Baraboon keskusta muistuttaa kovasti - no, amerikkalaista pikkukaupunkia
Al Ringling Theatren pääsisäänkäynti

Al Ringling Theatren suuri sali

Museon missaaminen ei paljon harmittanut sillä saimme illan jo pimettyä seurata kaupungin keskustaa kiertänyttä komeaa jouluparaatia. Paraatiin osallistui kaksi marssiorkesteria, monenlaisia kirkkain valoin koristeluja ajoneuvoja, paikallisten yhdistysten väkeä sekä tietysti itseoikeutettuna tähtenä joulupukki. Joulupukin suhteen meillä kävi ihmeellinen tuuri sillä törmäsimme häneen sattumalta jo ennen paraatia tutustessamme Al Ringlin -teatteriin. Yllätyksemme oli melkoinen, kun teatterin käytävällä tanssahtelevin askelin vastaan käveli tuttu punanuttuinen hahmo. Tyttäremme olivat kohtaamisesta niin hämmentyneitä, etteivät muistaneet edes lahjatoiveitaan pukille esittää. Yhteiskuvan ottamisen jälkeen ja hyvän joulun toivotusten jälkeen pukin pitikin jo kiirehtiä paraatiin.
Kukas punanuttu se sieltä astelee?
Tyttäret ja pukki


Tyttäret tutustumassa krääsänmyyntikärryyn
Jouluvaloin koristelut lumikissa

Kuumailmapallon polttimo suihkuttaa ilmoille monimetrisen liekin

Valaistun rekan vetämä joululava

Paraatin jälkeen teatterissa oli ilmainen taikurieslitys, jonka jälkeen loppunumerona lavalle taiottiin joulupukki
Teatterista pois lähtiessä vastaan tuli toinenkin tuttu hahmo
Ennen kotiinlähtöä nautimme vielä illallisen Baraboon keskustan mainiossa Little Village Cafessa. Kaikenkaikkiaan niin mainio kokemus, että tähän pikkukaupunkiin voisi palata vielä toistekin.

2 kommenttia:

  1. Tais keritä joulupukki ensin Amerikkaan, täällä on tänään periteinen jouluavaus.Ja olikos se Elsa vai Anna tuossa kuvassa. Huomaan, että jäi paljon näkemättä, onneks lähetätte kuvia.
    T Sirpa mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin kyllä hyvin hämmentyneitä tuosta kohtaamisesta ja oli kyllä hyvin Cola- juoman pullon sivussa hymyilevän pukin oloinen. Elsahan se siinä kuvassa! Kaupunki oli kyllä neljän aikaan hyvin autio, mutta nähtävästi joulupukki sai koko kylän liikkeelle. Käypäs lukemassa edellinen päivä ja kommentoimassa sinnekin.

      Poista