Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

11/23/2014

Sunnuntain tärkein tehtävä oli puuroriisin hankinta. Sitä varten meidän piti ajaa taas Mount Horebin pikkukaupunkiin, pohjoismaisia tuotteita kauppaavaan Open House Imports -myymälään. Riisi löytyi ja sen lisäksi hankimme myös enkelikellon joulun aikaa sulostuttamaan.

Open House Imports -myymälä


Pohjoismaisten ruokatarvikkeiden valikoimaa

Myymälästä siirryimme sateen piiskaamalla pääkadulla pari korttelia eteenpäin lounaalle Schubert's Downtown -ravintolaan, jossa kävin tyttärien kanssa jo kertaalleen elokuisella Mount Horebin visiitillä. Elokuun vierailusta oppineena tiesimme nyt, mitä ravintolassa kannattaa tilata. Lihamurekeleipä, välimerellinen munakas, mustikkapannukakut ja slider eli pikku hampurilainen olivat kaikki onnistuneita valintoja. Lisäksi lisukkeeksi sai tavanomaisten ranskanperunoiden sijaan tilata lautasellisen tuoreita hedelmiä.
Nuoremman tyttären mustikkapannukakut
Mount Horebista ajoimme kolmannen ja todennäköisesti viimeisen kerran House on the Rock -näyttelyalueelle. Vaimolta ja tyttäriltä oli jäänyt edellisellä, appivanhempien kanssa tehdyllä reissulla, vielä näkemättä varsinainen House on the Rock -talo. Niinpä kiersimme nyt läpi talon, joka oli ajankohtaan sopivasti koristeltu monenlaisella joulukrääsällä. Talo oli muihin alueen näyttelyhalleihin nähden yllättävän pieni. Pääsimme kuitenkin kierrokselle reiluun alennushintaan, joten asia ei jäänyt enempää harmittamaan.
House on the Rockin Infinity Room

Talo oli koristeltu jouluaiheisin esinein

Näkyvä House on the Rockin kattoterassilta
Kotimatkalla pysähdyimme vielä Middletonin esikaupungin Michaels -myymälässä hankkimassa joulukorttitarvikkeita. Kaupassa vierähti tovi jos toinenkin. Askartelumateriaaline valikoima oli niin runsas, että valintojen tekeminen oli vaikeaa.
Michaels -myymälän korttikartonkivalikoimaa

Hyllymetreittäin korttien koristeluun käytettäviä tarroja 

6 kommenttia:

  1. Voi, kun se Amerikka ois lähempänä. Muistoja tuli noista kuvista.
    Sirpa mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti yksi näistä sympaattisimmista pikku kaupungeista tuo Mt. Horeb. Niin ja nyt on tuo talo kivellä nähty kokonaisuudessaan. Varmasti yksi lähiseudun erikoisimmista nähtävyyksistä. Ei löydy vastaavaa muualta, ainakaan niistä kaupungeista ja paikoista, joissa ollaan itse käyty.

      Poista
  2. On tainnut tulla kävijätilastoihin muutama ranskalainen visiitti lisää
    täältä Pariisista käsin? Tänään vietetty Anniversarya ja bongattu mm. Frank Gehryn suunnittelema Louis Vuitton -museo. Aikamoinen viritys, ks. kuvia Facebookista jos kiinnostaa. huomenna retken pääkohde: PSG - Ajax Parc des Princesillä. Toivottavasti Zlatan ja Moisanderin kentällä.
    - Terv. K-pappa & Riikka -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sinne muutama tullut lisää... Hyvää vuosipäivää täältä käsin. Pitää katsoa kuvat naamakirjasta, jos saan tuon mieheni koneen käsiin. Hyvää peliä, täälläkin joku jolle jalkapallopeli kelpaisi.

      Poista
  3. Oijoi, tuo askartelukauppa on aikamoinen taivas! Onneksi meidän laukut on jo valmiiksi niin täynnä, että yhtään papereita ja tarroja ei voi täältä raahata kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aikamoinen paikka, suosittelen. Sieltä sai hyviä ideoita, tosin en malttanut olla ostamatta muutamaa paperileikkuria ja nukkekotitavaraa. Valikoimaa oli ja hinnat halpoja, vanhanajan Tiimari. Tälläisen myymälän haluaisi itsekin Suomeen. Meilläkin tulee noiden laukkujen painojen kanssa varmasti ongelmia, mutta onneksi saatiin jo kesävaatteet pois pyörimästä. Joulu hirvittää, onneksi lahjaksi voi ostaa muutakin kuin tavaraa.

      Poista