Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

01/06/2015

Kuurankukkia makuuhuoneen ikkunassa
Päivä käynnistyi lumitöillä. Valkoista oli satanut yöllä maahan vajaa kymmenen senttiä. Nyt illlalla puolestaan jännitetään, onko huomenna ollenkaan koulua. Television mukaan Madisonin koulupiirin päätös koulujen aukipitämisestä tai sulkemisesta tehdään aamulla klo 6:30 eli kolme varttia ennen koulubussimme lähtöä. Syynä epävarmuuteen on siis kylmä sää, joka käsittely vie leijonasosan television uutislähetyksistä. Hieman omituiseksi asian tekee kuitenkin se, että viime talvena samaan aikaan keli oli vielä kylmenpi, joten kuvittelisi, että vilpoisiin keleihin osattaisiin reagoida muutenkin kuin laittamalla kaikki koulut ja päiväkodit kiinni. Jo tänään päivälämpötilan ollessa -12 Celciusastetta vanhemman tyttären koulussa oppilaat viettivät kaikki välituntinsa sisätiloissa.

Ironwoodissa, joka sijaitsee Michiganin osavaltion puolella, reilu 400 kilometriä Madisonista pohjoiseen, järjestetään ensi lauantaina SISU Ski Fest -hiihtotapahtuma. Jos viikon verran vaivannut flunssanpoikanen ei äidy pahemmaksi, aion minäkin osallistua tapahtumaan. Illalla sain, vaimon yliopistovierailua isännöivän professorin miehen hiihtokaverilta (kieltämättä hieman monimutkainen kuvio) lainaan monot ja sukset, SISU-hiihtoa varten. Noin vuoteen en ole suksilla ollut, joten saa nähdä miten sivakoiminen viikonloppuna onnistuu.

Lainasukset ja monot


Perhoskoristeita nuoremman tyttären ensi sunnuntain synttärikakkuun



5 kommenttia:

  1. Pertsat vai luistelukamat? -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luistelusukset ja combimonot. Sauvat ovat kymmenen senttiä liian lyhyet, joten jostain pitäisi vielä lainata/vuokrata toiset.

      Poista
  2. Mukava oli kuulla, että olen synttärille kutsuttujen joukossa, mutta valitettavasti juhlat tosiaan jäävät tällä erää väliin pitkän matkan takia. Olen näköjään ollut synttärisankarin ajatusten lukija, kuten saatte nähdä kortista. Hyviä hiihtokelejä ja mukavia synttäreitä toivottaa R-mummo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo ole ymmärrettävä selitys tyttärellemmekin. Saimme jo eilen muutaman pikkupaketin Suomesta, mutta ei ollut vielä sinun korttisi. Ehkäpä se vielä tulee ja ainakin itselläni on arvaus kortin suhteen.

      Poista
  3. Meidän kortti tulee samassa kuoressa mummon kortin kanssa. Ei ehkä ehdi perille kun vasta sunnuntaina vietiin Ronjan kanssa kuori postiin..

    Laurillakin on nyt komea rako suussa kun molemmat yläetuhampaat irtosivat :) Olisipa hauskaa saada serkukset samaan kuvaan nyt kun molemmilla on samanmoinen hampaaton look!
    - E

    VastaaPoista