Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

01/27/2015

Toinen Washingtonin aamuni käynnistyi kahden Mikkeliläiskoulun kanssa käydyllä videopalaverilla. Paikan päällä ollut kollegani Marika tosin kantoi päävastuun palaverin vetämisestä mutta harjoitimme mannertenvälistä yhteistyötä niin, että minä vedin loppuun ensimmäisen koulun palaverin Washingtonista käsin sillä aikaa, kun Marika ajoi autolla toisen koulun tapaamista käynnistämään.

Aamupäivällä matkasin metrolla kaupungin keskustaan ja kävelin Capitol-kukkulalla sijaitsevaan Rayburn House -rakennukseen, jossa sijaitsevat edustajainhuoneen jäsenten toimistot. Minulle majapaikan tarjonnut erityisopettaja, joka on suuri suomalaisen koulujärjestelmän ystävä, järjesti minulle tapaamisen kotiosavaltiotaan New Yorkia edustavan demokraatin Paul Tonkon toimistoon. Pääsin harrastamaan ihan aitoa washingtonilaista lobbausta. Keskustelin kongressiedustajan koulutusasioista vastaavan avustajan Emily Duhovnyn kanssa, ja kerroin mielipiteeni, mitä Yhdysvallat voisi mahdollisesti ammentaa Suomen koulujärjestelmästä.
Washingtonin Capitol -kukkula

Rayburn Housen sisäänkäynti

Kongressiedustajien toimistot sijaitsevat pitkien käytävien varrella

Rayburn Housen lounasravintolan salaattibaari

Rayburn Housen henkilökuntaravintolassa nautitun lounaan jälkeen poikkesin Smithsonian National Air and Space Museumissa. Suurimmaksi osaksi National Mall -puiston ympärille levittäytytynyt Smithsonian museokompleksi on lajissaan maailman suurin kattaen yhteensä 19 erillistä museota, galleriaa ja eläintarhan. Museossa ilmailun ja avaruusmatkailun historiaa esitellyttä näyttelyä ihmetellessä vierähti hyvin vajaa kaksi tuntia, kunnes oli aika matkustaa metrolla Reagan -lentokentälle ja sieltä edelleen Chicagon kautta Madisoniin.
Smithsonian museokompleksin opastustaulu

Spirit of St. Louis, jolla Charles Lindbergh suoritti kuuluisan Atlantin ylityslentonsa

Hubble-avaruusteleskoopin testiversio

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti