Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

01/25/2015

Herättiin taas tyttöjen kanssa isin meluamiseen keittiössä. Mieheni lähti aamulla pelaamaan palloa "tosi" hiljaa. Aamupäivä menikin Skypettäessä Suomeen. Tuli viimein selvitettyä, että miten meidän saunankiuas toimii Suomessa. Joskohan se nyt lämpiäisi, että pääsisi siskoni perhe edes kerran kunnolla saunaan. Puolenpäivän aikaan lähdimme sitten viemään miestäni lentokentälle. Hän lähti käymään Washington D.C.:ssä pienellä koulu/tutkimusvierailulla.

Nuoremman tyttären sanoja lainatakseni: "Vihdoin päästiin isistä eroon ja päästään kolmeksi päiväksi shoppailemaan rauhassa!" Päätettiin siis tyttöjen kanssa mennä aurinkoisesta luistelusäästä huolimatta tänään ostoksille. Ehkäpä tämän päivän jälkeen meidän ei hetkeen tarvitse käydä kaupoissa. Käytiin ensin Southmallilla (jossa siis ei vielä olla käytykään) ja siirryttiin West Towne mallille, josta poikettiin vielä Targetin kautta kotiin. Löysimmekin kivasti tavaraa, vaikka mitään niin ihmeellisiä ei todellakaan tarvittu. Vanhemmalle tyttärelle uimapuvun, parit toppahousut alennuksesta, talvikengät alennuksesta, muutamia elokuvia alennuksesta ja tietysti nimipäivälahjan nuoremmalle tyttärellemme. Illasta sitten katseltiin rauhassa vanhaa Tuhkimo -elokuvaa, nautittiin sosekeittoa ja tuoreita sämpylöitä.
Nyt on ystävänpäivän vuoro olla näyttävästi esillä kaupoissa.

Tästä lähtien teksti on O-P:n kirjoittamaa...
Minä tosiaan suuntasin pariksi päiväksi maan pääkaupunkiin Washingtoniin. Vierailun ajaksi minulle yöpaikan tarjoaa washingtonilaisen John Eaton -koulun erityisopettaja Mary Neznek, joka vieraili instituutissamme ja Jyväskylän kodissamme keväällä 2014. Myöhemmin kesällä kaksi muutakin koulun opettajaa vieraili Jyväskylässä Washington DC:n kouluviraston myöntämällä stipendillä.

Matka Madisonista Wahington DC:n koillisosassa sijaitsevaan majapaikkaani sujui niin sutjakkaasti kuin valitsemieni kulkupelien puitteissa oli mahdollista. Lensin ensin Madisonista Chicagoon, josta nopean koneenvaihdon jälkeen matka jatkui Dullesin kansaiväliselle lentokentälle. Dullesin lentokentällä hyppäsin bussin joka vei minut lähimmälle metroasemalle. Noin tunnin metromatkan ja yhden junanvaihdon jälkeen Mary oli minua vastassa Rhode Island -asemalla, josta oli enää lyhyt ajomatka hänen kotiinsa.
Majapaikkani Washingtonin koillisosassa

Illalla vielä söin vaihdoimme kuulumissia ja suunnittelimme hieman vierailuni ohjelmaa. Huomenna on luvassa taas aikainen herätys, kun suuntaamme kahdeksaksi koululle.  

2 kommenttia:

  1. Mary H:lle ja Kathleenille terveisiä Jyväskylästä, jos O-P törmäät heihin John Eatonissa :)

    T: Hanna NMI:ltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Törmäsin molempiin sekä koululla että myöhemmin illalla pidetyillä kutsuilla. Mukava oli nähdä heitä myös Atlantin tällä rannalla.

      Poista