Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

02/07/2015

Juhlimme syntymäpäivääni Milwaukeessa. Matkassa oli meidän perheen lisäksi kylässä oleva isäni ja hänen vaimonsa sekä Madisonin kolmas suomalainen Fulbright-stipendiaatti Minna.
Ennen Milwaukeehen lähtöä pysähdyimme kuitenkin Madisonin Overture Centerin lauantaisessa Kids in the Rotunda -lastenmusiikkikonsertissa. Milwaukeehen meidät toi Milwaukee Bucksin ja Boston Celticsin välinen NBA-koripallo-ottelu. Ottelun alla kävimme tankkaamassa olutta, wursteja, hapankaalia ja prezeleitä saksalaistyylisessä Old German Beer Hall -oluthallissa, joka on eräänlainen Münchenin kuuluisan Hofbräuhausin haarakonttori. Koripallo-ottelussa jännitys säilyi loppuun asti. Milwaukeen voitto ratkesi vain seitsemän sekuntia ennen loppua, kun joukkueen paras pistemies Brandon Knight upotti kahden pisteen heiton jolla Bucks karkasi kolmen pisteen johtoon. Pelin jälkeen, matkalla Madisoniin haimme pehmisjäätelöt vuodesta 1942 asti toimineesta Leon's Frozen Custard -jäätelöbaarista.
Yhdessä vaiheessa konserttia isät pyydettiin lavalle esitanssijoiksi

Isäni ja päivän kulkupeli
Milwaukeen joenrantamaisemaa

Old German Beer Hall

Kolmessa annoksessa oli kylliksi syötävää seitsemälle

Prezel

Milwaukee Bucksin maskotti Bango jakaa nimikirjoituksia

Ilmalaiva

Leon's Frozen Custard, joka on säilyttänyt 50-luvun ulkoasunsa

Vasemmalla suklaapehmis, oikealla vanilja-vadelmajäätelö

2 kommenttia:

  1. On siinä autolla kokoa! Terkkuja kaikille!
    t. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä iso auto jopa täkäläisessä mittakaavassa... Kerrotaan, vaikka taitavat itsekin lukaista terveisensä.

      Poista