Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

02/17/2015

Katselimme aamusta säätiedotuksia ja ilta näytti erittäin sateiselta, joten päätimme jättää tänäänkin Disneyn toimintapuiston väliin. Huomenna sitten viimein pääsemme puistoon asti. Olisihan se ollut pettymys, jos päivämme olisi loppunut jo neljän aikaan vesisateeseen. Päädyimme siten altaalle uimaan sen sijaan. Uiminen tuntuikin olevan molempien tyttärien mieleen, koska altaasta poistuminen ei tahtonut onnistua lainkaan.

Tänään käytiin iltapäivästä ajelemassa Universal Studio Floridan läheisyydessä. Päädyimme lopulta kävelemään teemapuiston läheisyydessä olevassa keskustassa, joka oli ilmaista huvia. Tämä keskelle ei mitään rakennettu keskusta oli aivan samanlainen kuin Disneyn kävelykeskusta. Tällä kertaa jouduimme pulittamaan pysäköinnistä 17 dollaria ja voisi jopa sanoa, että puittteiltaan kävelykeskusta ei ollut aivan eilisen veroinen. Välimatkat oli pitkiä ja tunnelma oli paljon kaupallisempi. Eli Disney vei tämän pelin 1-0. Katseltiin myös noita toimitapuiston sisäänpääsyhintoja, jotka tuntuivat ainakin omaan silmään hieman kalliilta. Sisäänpääsy oli 136 dollaria/kipale (ja lasten liput vain hieman halvemmat) eli jos oltaisiin koko perheellä menty olisi ollut noin 500 euron hintainen päivä. Edessä olisi vielä ollut usemman tunnin jonotusta erilaisiin laitteisiin. Elokuvateemapuistosta olisi joutunut pulittamaan meidän perheen kuukauden ruokalaskun verran sateisena päivänä. Kysymys kuuluukin, olisiko elämys ollut sen arvoista? Itseni mielestä ei.
Mieheni ja tyttäret maapallon edutalla Studiolla.
Tänään taas tuli vastaan mielettömät annoskoot ruokaillessamme. Tämä on varmasti meille jo tuttu juttu, mutta kyllä se vain silti jaksaa säpsäyttää! Olisi pitänyt tilata vain kaksi pizzaa kolmen sijaan. Ruokaa tuli tänään tilattua siis aivan liikaa ja olimme todella ähkyjä pizzojemme jälkeen! Pieni kävely auttoi sulatteluun. Kävelyn jälkeen yritin tilata pientä teetä ja sain kouraani puolen litran pahvimukin. Kuka nyt pientä teetä haluaa, kun mahdollisuus on juoda sitä kyllästymiseen asti.

Kävimme Universal Studio Floridassa elokuvissa katsastamassa SpongeBob SquarePants viimeisimmän eli Paavo Pesusieni kuivalla maalla -elokuvan, olimme alkuun tyhjässä elokuvasalissa keskenämme. Saimme lopulta seuraksemme kaksi muutakin perhettä. Hullulta tuntui, että ei edes sadepäivänä elokuvateatteri vedä yleisöä puoleensa. Elokuva oli hauska, mutta eritäin toiminnallinen. Ehkäpä jopa liiankin toiminnallinen lasten elokuvaksi.
Elokuvissa lähes neljästään.
Illasta ajelin vielä kauppaan ostamaan maitoa, mieheni jäädessä tekemään töitä. Kauppareissu olikin sitten yllättävän pitkä, jouduin ajamaan yli puoli tuntia suuntaansa. Kaiken lisäksi minulla loppui bensa juuri ennen huoltoasemaa, jouduin kävelemään rankkasateessa huoltoasemalle ja maksamaan kiskurihinnan parista litrasta. Auton mittari vielä näytti, että tankissa on vielä 1/8 jäljellä, mutta ehkäpä näissä vuokra-autoissa ei aina kaikki mittarit ole aivan kunnossa. No tietääpähän nyt ettei tähän mittariin ole luottaminen.

6 kommenttia:

  1. Kattelin aamulla säätiedotuksia sinnepäin, ainakin näytti 27 ja puolipilvistä,Täällä sataa räntää ja on nollassa, että eipäs napista. Sirpa mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä missä säätiedotuksessa niin lukee. Nollassa ollut lämpötila öisin ja talot huonosti eristetty. Itselle untuvatakki takaisin päälle. Pari seuraavaa päivää pitäisi olla lämmintä.

      Poista
  2. Tulee mieleen meidän Amerikan reissu 1992 kun katselee kuvia. esim Maapallon luona meistäkin on kuva, paljon oli katseltavaa yksi parhaista reissusa mitä on tehty. T.Make ja Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää varmasti vieläkin hyvin samalta. Ainoastaan hinnat kohonnut. Mutta on kyllä paljon ihmeteltävää ja katseltavaa. Jää meillekin varmasti parhaimpien reissujen listalle.

      Poista
  3. Serkut R ja L on jo näitä viimeisimpiä kuvia katsoessaan "niin kateellisia" ja "ihan epistä!"etten taida uskaltaa niitä Disney World kuvia näyttää enää ollenkaan :) Hauskoja lomapäiviä, ovat varmasti ikimuistoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut tyttöjenkin mielestä paras reissu, joka ollaan tehty, että ehkäpä se on hieman epistä! Pidetään kyllä hauskaa siihen asti mihin, että tullaan takaisin... Tekemistä riittää!

      Poista