Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

01/01/2015

Eilisen maratonpäivän jälkeen päätimme ottaa tänään hieman rennommin. Kömmimme sängystä yhdentoista maissa ja lähdimme metrolla kohti Manhattanin pohjoiskärjessä sijaitsevaa Washington Heights -naapurustoa, jossa lapsuudenystäväni Outi asuu avomiehensä kanssa. Naapuruston asukkaista suurin osa omaa juuret Dominikaanisessa tasavallassa. Niinpä menimme yhdessä lounaalle domikaaniruokaa tarjoavaan Malecon -ravintolaan.
Tyttäret Broadwayn ja 168. kadun kulmassa
Dominikaaniruokaa tarjoava Malecon-ravintola
Ravintola on täynnä väkeä uudenvuoden brunssilla, joten jouduimme odottamaan hetken pöydän vapautumista. Ravintolan ruoka oli maittavaa ja hyvin lihaisaa. Pääruuaksi jaoimme pöydän kesken grillilautasen, joka sisälsi naudanpihvejä, makkaroita, kanaleikkeitä ja jättiläiskatkarapuja. Lisukkeina avokadosalaattia, riisiä, keittobanaaneja ja papuja. Tuon tarjoilun jälkeen ei ketään enää nälkä vaivannut.
Uudenvuodenbrunssilla

Lounaalta kävelimme kahville muutaman korttelin päähän isäntäpariskuntamme kotiin, joka sijaitsee noin 100-vuotiaassa tiilikerrostalossa. Muutaman tunnin seurustelun jälkeen hyppäsimme 168. kadun  metroasemalta  A-junaan, jonka Duke Ellington ikuisti jazzstandardiinsa Take the "A" Train.


 

Manhattanilta jatkoimme metromatkaa East Riverin ali Brooklynin puolelle. Lafayette Avenuen aseman lähistöltä löysimme saksalaistyylisen Black Forest Brooklyn -oluttuvan. Makkaralajitelman, hapankaalin, perunamuusin, perunasalaatin, ranskanperunoiden, vuohenjuusto-punajuurisalaatin, höyrytettyjen kasvisten ja ohutpohjaisen Flammkuchen -pizzan, hehkuviinin sekä Kösch-oluen jälkeen kello oli jo yhdeksän ja oli aika matkata hotellille nukkumaan.
Black Forest Brooklyn

Lafayette Avenuen metroasemalla

2 kommenttia:

  1. Happy New Year! Ihanaa, että tapasitte Outin ♥ Oi jospa oisin saanut olla mukana..
    Reippaita matkailijoita nuo teidän tytöt!
    Mahtavaa loppulomaa!
    ~ E-täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös! Olihan Outia mukava tavata, kun ei ehkä ensi kesänä ole Suomeen tulossa. Tänne New Yorkiin on Iltalehden mukaan halpa matkustaa, ottaa alle 500 €:n lennon, asuu alle 100 €:lla Manhattanin hotellissa ja syö 10 €:lla ravintolassa. Todellisuus on ehkä kuitenkin toisenlainen. Hyvää viikonloppua sinne, lähdetään ihmettelemään museoita ja muuta. Lapset on kyllä ihmeen hyvin viihtynyt kaupunkilomallamme, en olisi kyllä itse uskonut. Kävelyä on tullut paljon ja nuorempi tyttäremmekin on ihmeen vähän valittanut.

      Poista