Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

01/05/2015

Tyttärien junaleikki
Paluu arkeen, töihin ja kouluun/hoitoon. Aamulla oli hyvin kireä pakkanen, joten tytöille piti kaivaa kaapista fleeceasut. Eivät tosin menneet pihalle lainkaan kumpikaan, koska jos pakkanen laskee alle nollan Fahrenheitin eli noin -15 Celsius asteeseen ulkoilu jätetään väliin turvallisuussyistä. Sinänsä hyvä, sillä osalla lapsista ei ole kunnon talvivaatteita olemassa. Sään muuttuessa liian kylmäksi/lumiseksi, koulut ja hoitopaikat joudutaan sulkemaan. Liian kylmällä tarkoitetaan ilmeisesti -25 Celsius asteen lämtötilaa ja liian lumisuuden kriteeri on vielä meillekin arvoitus.


Illasta mentiin ostamaan miehelleni hiihtohanskat ja -pipo sekä tyttärelle eväslaukkua edellisen mennessä rikki. Keli oli hieman muuttunut sitten aamun auringon paisteen. Viime päivinä on Wisconsinissa ollut useampi lumimyräkkä ja lämpötilat jäätäviä. Lunta satoi illasta hyvin reippaasti ja tiet alkoivat olla lumen peitossa. Nämä jokakelinrenkaat autossa osoittautuivat käytännössä kesärenkaiksi, kun suola ei ollut ehtinyt vielä teillä vaikuttaa. Muutama auto löytyikin ojanposkesta matkallamme. Mutta jotain positiivista autoilussa, lähimmän huoltoaseman bensan hinta on laskenut 2,15 dollariin gallonalta eli euroissa alle 50 senttiin litralta. Toinen positiivinen huomio oli, että kuohuviinit oli tarjouksessa Targetissa. Lähtöhinnasta sai 30%:a pois. Turhaa siis hyllyssä säilyttää, kun sesonki meni jo ja tipaton tammikuu on alkanut!

4 kommenttia:

  1. Täällä on ollu melko vaihtelevaa kelien suhteen, viime viikonloppuna peruttin yhdet hiihtokisat vesisateen takia ja nyt loppiaisena toiset pakkasen vuoksi.Mökiltä lähettäessä auton renkaat jääty kiinni pihaan, kun ensin sato vettä ja sitten tuli pakkasta. Mökille mentäessä oli jännä, kun sisällä oli kaheksan astetta pakkasta ja ulkona kolme plussaa. Siinä sitten piettiin ovea auki jonkun aikaa. Tytöille terkut Sirpa mummulta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti sää on kaikkialla hieman kummallinen tänä talvena. Mutta nuo Suomen lämpötilan muutokset on kyllä jotain aivan kummallista. Kerron terkut, kovasti suunnittelevat jo sunnuntainpäivän synttäreitä ja mummot oli kutsuttujen listalla! Mitä kaikkea pitäisi saada lahjaksi ja ketkä kaverit kutsua... Teemaksi valittiin perhoset, eikä Frozenia. Helpommalla tosin olisin päässyt valitsemalla Frozenin, kaupat täynnä sitä tavaraa. Mutta ehkäpä ensi kerralla sitten mummot ja Frozenit!

      Poista
  2. Kiitos kutsusta yritetään osallistua. Sirpa mummu

    VastaaPoista