Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

01/20/2015

Verotus ja veroilmoituksen täyttö Wisconsinissa. Jippii!!! (Jokaisessa osavaltiossa on omat käytänteessä, joten nämä ohjeet pätevät osin vain Wisconsinissa.) Nyt alkaa olla aika tälle kaikelle, koska haluan täyttää tämä vuoden 2014 veroilmoituksen ennen kuin poistun tästä maasta. Olemme jo saaneet paljon harmaita hiuksia näiden välillä jopa järjettömien lomakkeiden täytöstä, koska ohjeet näihin on usein hyvin epäselviä. Ja aina tulee uusi lomake, joka tulisi täyttää. Amerikkalaiset viranomaisethan tunnetusti rakastavat mitä erilaisimpien lomakkeiden täytättämistä.

Verolomakkeet ovatkin sitten aivan oma lukunsa. Täytyisi olla varmaan verotuksen asiantuntija ja kielitaito tällä alalla erinomainen, jotta osaisi täyttää kaiken oikein ensimmäisellä kertalla. Onneksi Jyväskylän sekä Wisconsin-Madison yliopistoista saa jonkin verran tukea tähän verostusasiaan, sillä olemmehan jo jotakin lomakkeita (kuten esim. 8233 verolomake) onnistuneesti saaneet täytettyä. Tässä muutamia vinkkejä ja ohjeita, jota olemme noudattaneet ennen varsinaisten verolomakkeiden täyttöä:


  1. Ennen tämän kaiken täyttämistä tulee itselle selvittää, mikä on statukseni tässä maassa. Olenko laillinen ulkomaalainen (legal alien), laillinen asukas (legal resident), laiton pakolainen (illegal alien), pysyvä asukas (permanent resident) vaiko ulkomailla asuva ulkomaalainen (non-resident alien)... Tarkempia ohjeita tästä, mihinkä lohkoon itsesi sijoitat saa www.irs.gov -sivustolta. Me päädyimme tähän viimeiseen.
  2. Visa-tyyppini sekä parisuhdestatukseni. Itsellämme on visa-tyyppinä J-1 ja olemme sinkkuja, vaikkakin oikeasti naimisissa. Näin kaikki on paljon yksinkertaisempaa ja saamme molemmat omat lomakkeemme täytettäväksi. Naimisissa olevat tosin saavat verohelpotuksia tässä maassa.
  3. Oleellista on tietää myös kuinka kauan olemme maassa ja aiommeko lomailla kotimaassa välillä. Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on verosopimus. Sieltä löytyy tällainen Artikla 15, eli 6 kk:den sääntö, jota me yli kuusi kuukautta(, mutta alle vuoden) olevat noudatamme.   
  4. Verolomakkeisiin tarvitaan sosiaaliturvatunnus. Tätä tunnusta voi hakea vasta 10 päivää maassa oleskeltuaan. Hakuprosessi tapahtuu paikallisessa sosiaalitoimistossa, jonne tarvitaan muutama lomake mukaan. Tämä sosiaaliturvatunnus saapuu myöhemmin postissa.

Sitten päästäänkin itse hommaan, eli lomakkeisiin. Ensinnäkin veroilmoitus on tehtävä kahteen eri paikkaan; liittovaltiolle ja asuinpaikan osavaltiolle.

Aloitaanpas liittovaltiosta, koska siellä on enemmän näitä mukavia lomakkeita. Liittovaltion lomakkeet voi tulostaa näppärästi irs.gov-sivuilta, josta löytyy myös 100-sivuisia täyttöohjeita kyseisiin lomakkeisiin. Lomakkeiden koodit liittovaltiolla olivat: 1040, 1040NR, 8843, ... Näistä lomakkeista valitsimme ainoastaan 8843 verolomakkeen, koska omalla Wisconsin-Madison yliopistomme nettisivulla lukee tieto: "All international students must file the IRS Form 8843 if they were a Nonresident Alien present in the U.S. on F, J, M or Q immigration status, even if they did not receive U.S.-sourced income. Form 8843 is not a tax return, but an informational statement required by the U.S. government." Sama suomeksi: verovapautuslomake 8843 tulee täyttää, vaikkakaan meillä ei ole yhdysvaltalaislähtöisiä tulonlähteitä. Muita verolomakkeita meidän ei tulisi näiden ohjeiden mukaan täyttää. 

Mitenkäs nyt nämä osavaltioverot sitten menee, ja mitä ihmettä sinne tulisi täyttää? Jotainhan sinnekin on lähetettävä. Tälläisen ohjeistuksen löysin www.revenue.wi.gov -sivustolta. "If you are considered a nonresident alien for federal tax purposes for the entire taxable year, you are considered a nonresident of Wisconsin" eli suomeksi osavaltioverot kerätään samaan tapaan kuin liittovaltioverotkin. Mitä tuloja sitten Wisconsin veroittaa N/A tapauksessa? Ainoastaan tuloja, jotka on täältä lähtöisiä. Meidän tapauksessa kyseisiä tuloja ei kuitenkaan ole, mutta tulisiko meidän kuitenkin täyttää 1NPR verolomake. Kyseinen nelisivuinen lomake on täynnä "see page ..." -lauseita. Tällä katsomisella kehoitetaan avaamaan 50-sivuinen ohjekirja, jossa kerrotaan verokielellä, kuinka kyseinen lomake täytetään.

Loppujen lopuksi saattaa olla niin, että yrityksestä huolimatta olemme ymmärtäneet kaiken väärin ja saamme hirmuiset veromätkyt täältä mukaamme ja Suomesta vielä toiset mokomat vastaamme. Luulen, että tätä sääntö/lomakeviidakkoa ei ilman verojuristin koulutusta voikaan ymmärtää.
Lomakkeet valmiina postiin ja toiset odottamassa mahdollista täyttöä.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa mielenkiintoisalle lomakeviidakolle :) Tästähän kannattaa vinkata vaikkapa pikkuserkullemme, työskentelee täällä Suomessa Verohallinnossa (tiedätte, ketä tarkoitan :). Jospa osaisi sanoa myös, että onko noita mätkyjä tiedossa jos teette noin tai näin :)

    Täällä arktisen kylmä (-21) pakkasaamu...Eikö se synttärikortti ole vieläkään tullut perille? Onneksi ei ollut mukana mitään kovin arvokasta, Frozen-kortteja vain.

    ~E-täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi mieheni jo ottaa yhteyttä Suomen päässä verotoimistoon ja en usko sen Suomen systeemin olevan niin epäselvä. Enemmän itse olen huolissani täällä päässä, että täytetään varmasti oikea lomake. Ohjeet on todella kirjavat ja ei tätä varmasti selvitä ilman pätevää veroasiantuntijaa. Toisaalta sellaisen löytäminen voi olla täällä vaikeaa, kun tulee tunne ettei ne edes verotoimistossa täällä tiedä miten tulisi toimia.

      Eilen tuli isomummon kortti perille... Ehkäpä se vielä tulee. Toisinaan kestää yllättävänkin pitkään. Täällä oli jo hetken keväisempää, mutta tänään sataa taas lunta. Talvi ei ole vielä ohitse, vaikka kuinka toivoisi.

      Poista
  2. Ja sitten vielä pikku havainto: tuohan on vuoden 2013 lomake, jolloin ette vielä edes olleet saapuneet sinne kinkeripiiriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen NPR1 verolomake on vuoden 2013, koska vuoden 2014 lomaketta ei ole vielä saatavilla. Verolomakkeiden viimeinen jättöpäivä on vasta huhtikuun puolivälissä, joten vielähän ne uuden tekee. Ajattelimme kuitenkin jättää kyseisen verolomakkeen täyttämättä, vedoten edellä mainittuihin kohtiin. Kyseinen lomake ei ainakaan itseäni houkuta ja tuskin miehenikään haluaa sitä alkaa askartelemaan.

      Poista