Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

12/17/2014


  • 17

Suomessakaan ei ole varmasti jäänyt huomaamatta uutinen, että Yhdysvaltain senaatin komitea julkaisi noin viikko sitten 500 sivuisen raportin CIA:n vangitsemis- ja kuulusteluohjelmasta. Kyseinen raportti on saanut valtaisasti huomiota Yhdysvaltalaisessa mediassa. En lähde tarkemmin puuttumaan raportin sisältöön, sillä en ole itse jaksanut ja ehtinyt käydä läpi raportin 500 sivun mittaista tiivistelmää. Raporttia lukemattakin on kuitenkin käynyt selväksi ainakin se asia (ja CIA:n entinen johto tämän itsekin myöntänyt), että CIA on käyttänyt joihinkin vankeihinsa kidutukseksi luokiteltavia keinoja kuten vesikidutusta ja valvottamista.

On merkillepantavaa, miten vastakkaisilla tavoilla eri tiedotusvälineet ja ihmiset asiaan suhtautuvat. Autoa ajaessa olen kuunnellut liberaaliksi luokiteltavaa madisonilaista The Mic -radioasemaa. Aseman juontajat ja ohjelmiin soittaneet kansalaiset ovat olleet järkyttyneitä CIA:n toiminnasta ja vaatineet CIA henkilökuntaa sekä toiminnan siunanneita poliittisia johtajia sotarikossyytteeseen. Soittajat ovat olleet pöyristyneitä, miten Yhdysvallat on esiintynyt ulospäin ihmisoikeuksien puolustajana samalla itse rikkonut ihmisoikeuksia.

Samaan aikaan tuoreessa mielipidekyselyssä suurin osa vastaajista pitää CIA harjoittamaa kidutusta oikeutettuna. Tietysti voi kysyä, kuinka syvälliseen pohdintaan ja tietoon vastaajat mielipiteensä perustavat mutta joka tapauksessa lienee selvää, että suuri osa yhdysvaltalaisista hyväksyy CIA:n toiminnan.

Toissailtana katsoin televisiosta CIA:n entisen varajohtajan Mike Morrellin haastattelun veteraanitoimittaja Charlie Rosen ohjelmassa. Haastattelu oli malliesimerkki siitä, miten samojen faktojen (CIA kidutti vankejaan) pohjalta voidaan argumentoinnin keinoin päästä aivan eri päätelmään siitä, oliko toiminta laillista ja moraalisesti oikeutettua. Ensinnäkin kidutus-sanan sijaan Morrel itse käytti termiä enhances interrogation techniques, tehostetut kuulustelutekniikat. Toiseksi Morrell kertoi (senaatin raportin vastaisesti), miten hän itse ja CIA:n kuulustelijat uskovat kidutuksen avulla saadun arvokasta kuulustelutietoa.

Morrell myös esitti, että kidutus oli maan presidentin ja oikeusministeriön tiedossa CIA toimi laillisesti eli juridiikan näkökulmasta oikein. Lisäksi Morrell toi esiin itselleni aivan uuden näkökulman kidutuksen kohteiden kokemuksista. Morrellin mukaan eräs kidutuksen kohteista oli kuvannut, miten kidutus "vapautti" hänet puhumaan. Eli Morrellin tulkinnan mukaan sietämätön kidutus oli tämän henkilön kohdalla eräänlainen palvelus, joka vapautti hänet tunnontuskista, joita CIA:lle lavertelu olisi muuten saattanut aiheuttaa.

Ohjelman lopussa Morrell esitti huolensa, että senaatin raportti saattaa aiheuttaa hankaluuksia yhdysvaltain ulkosuhteissa - ei niinkään siksi että kidutus on mustannut yhdysvaltain mainetta ulkomailla vaan siksi, että kidutuksen negatiivisen uutisoinnin vuoksi ulkomaisten tiedustelupalveluiden voi olla hankalampi saada kotimaissaan hyväksyntää yhteistyöhön CIA:n kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti