Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

12/24/2014


  • 24

Tänä jouluaattona emme suunnanneet ensimmäisenä hautausmaalle, kuten moni muu suomalainen teki, vaan piipahdimmme kuusenhakureissulla. Itseäni on tämä hautausmaatapa jopa alkanut hieman ihmetyttämään täällä. Aikaisemmin en siihen ole kiinnittänyt mitään huomiota vaan olen tehnyt niin kuin on aina ennenkin tehty. Nyt kun miettii, että ainoastaan juhannus ja vappu taitaa olla suomalaisia juhlia, joita emme aloita käymällä hautuumaalla sytyttelemässä kynttilöitä. Ihmekkös tuo, jos meitä suomalaisia pidetään hyvin synkkinä ja masentuneena kansana, kun joka juhla aloitetaan hautuumaalta.
Täydellisiä joulukuusia
Kuusenkaato tyttäreni ja mieheni toimesta.
Kuusen kiinnitys katolle.
Kuusen hankkiminen jäi siis hieman viime tippaan, koska muovikuusta emme tänne hankkineet. Koska emme vietä joulua yleensäkään periteisesti, oli oman kuusen kaataminen mitä hauskinta puuhaa aattona. Valinta oli todella vaikea! Meillä tuli puhetta viime viikolla emäntäni kanssa suomalaisista joulukuusista ja kerroin lapsuudessani kuusista. Kuusi oli usein joko oksastoltaan toispuolinen tai latvassa ei ollut lainkaan havuja. Yleensä myös neulaset tippuivat jo ennen loppiaista. Äitini halusi joka vuosi koristeiden olevan hillittyjä, vaikka me lapset taas halusimme paljon värikkäitä ornamentteja ja nauhoja. Emäntäni kertoi, ettei heidänkään kuuset ole olleet mitään täydellisiä amerikkalaiskuusia. Jos tuli otettua liian korkea, katkaistiin vain latva. Tai jos toisella puolella ei ollut oksia, käännettiin kuusi edustuspuoli eteenpäin. Hän kertoi heidän hakevan kuusensa joka vuosi omasta metsästään usein vasta aattona. Alkuun meillä oli suunnitelmissa mennä hakemaan kuuset heidän metsäpalstaltaan. 3 tunnin ajomatka ei kuitenkaan houkutellut, joten päädyimme hakemaan kuuset läheiseltä Hann's Christmas farmilta.

Noin puolen tunnin automatkalle lähdimme joululaulujen soidessa radiossa. Olimme ottaneet eväät mukaan, mustikkamehua sekä aamulla paistettuja tuoreita sämpylöitä. Tietysti olimme syöneet aamulla riisipuuroa sekä rusinasoppaa. Joten isompi nälkä ei tällä reissulla meitä yllättänyt. Päiväruuaksi oli tiedossa lohikeittoa, koska päätimme siirtää joulupäivään varsinaisen juhlinnan. Emme kuitenkaan lähde nyt illalla mitään 10 kilon kinkkua paistamaan, koska kinkkuahan meidän tuli nautittua jo riittämiin pikkujouluissa. Paluumatkalla pysähdyimme vielä ostamaan hehkuviiniä  ja muutamaa kinkkua saksalaisia ja saksalaistyylisiä ruokia myyvästä Bavarian Sausage -kaupasta.
Saksalaistyylisiä makkaroita.
Saksalaista hehkuviiniä
Iltapäivästä koristelimme kuusen ja soittelimme Suomeen minun vanhemmilleni. Olimme ostaneet hieman koristeita (jotka on näkynyt osin meidän joulukalenterissa) ja lumihiutalevalot. Latvatähtihän me hankitaan vasta alennusmyynneistä, joten tänään ei sitä saatu asennettua. Lähdimme käymään kirkossa, jossa alakerrassa lapsemme on hoidossa. Emme ole vielä käyneet itse kirkkosalissa, joten eiköhän se ollut jo aika. Viiden aikaan oli lapsiperheille tarkoitettu jumalanpalvelus, joten pieni meluaminen ei kirkonmenoja häirinnyt.

Illalla leivoimme yhdessä pipareita. Tänä vuonna tein taikinan jo eilen jääkaappiin odottamaan. Olen jo muutaman vuoden ajan tehnyt samaisella reseptillä piparit, tosin joka vuosi olen reseptiä hieman muuttanut. Tänä vuonna lisäsin kermaa taikinaan. Pipareista tuli kuin tulikin erinomaisia. Loppuilta menikin sitten elokuvaa katsellessa ja juustoja syödessä, jonka jälkeen oli aika siirtyä odottamaan (=nukkumaan) pukin saapumista savupiipusta. Tätä blogipäivitystä kirjoittaessa huomasimme Pohjois-Amerikan ilmapuolustuksen komentokeskuksen NORADin ylläpitämältä pukinseurantasivustolta joulupukin jo saapuneen Yhdysvaltain ilmatilaan. Sivuston laskurin mukaan tähän mennessä jo yli 5 miljardia lahjaa on jaettu. Huomenna aamulla sitten nähdään kuka on ollut kiltti.
Juustoja, hedelmiä sekä keksejä. Nam!

2 kommenttia:

  1. Täällä on kovasti jännitetty, kuinka se joulupukki mahtu sieltä teiän piipusta tulemaan, vai tiputtiko se vaan lahjat sieltä. Serkun synttärit vietettiin ja ruotsin pikkuserkkujenkin 2-vuotis synttäreitä juhlittiin. Nyt sitten vaan yritetään tuhota jouluruokia. Jouluterveisin Sirpa mummu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti mahtui pukki piipusta, kun lahjat olivat aamulla ilmestyneet joulusukkiin ja kuusen alle. Meillä ei ole varsinaisia jouluruokia, joita väkisin syödä. Melkoinen synttäripäivä teillä tänään.

      Poista