Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

10/14/2014

Kirjoitan tätä päivitystä Chicagon O'Hare -lentokentän lähtöportilla K16. Lento Chicagosta Pekingiin lähtee pian, joten kirjoitus saattaa jäädä hieman kesken.

Herätys oli jo ennen kuutta, sillä olin menossa koko päivän mittaiselle vierailulle chicagolaiseen kouluun. Eräs koulun opettajista on syntyperäinen Jeannie Zoellner-Gonzalez, syntyperäinen chicagolainen, johon tutustuin viime keväänä Jyväskylässä hänen ollessa siellä Fulbright-stipendiaattina.
Meksikolaisravintolan kyltti.

Minä ja tekstissä mainittu fulbrightope lounaalla.

Erinäisten logististen ongelmien selvittyä pääsimme Jeannien koululle. Koulu sijaitsi naapurustossa, jonka väestöstä suurin osa oli taustaltaan meksikolaisia. Niinpä suurimmalla osalla koulun oppilaista on äidinkielenä espanja. Muutenkin Chicagolle on tyypillistä että eri etniset ryhmät keskittyvät asumaan tietyille asuinalueille. Jeannie kertoi, että naapurusto on jokseenkin pahamaineinen ja muutama hänen entinen oppilaansakin oli kuollut todennäköisesti jengien välienselvittelyyn liittyneissä ampumatapauksissa. Koulu itsessään ei kuitenkaan vaikuttanut poikkeuksellisen rauhattomalta ja uskalsimme hyvin käydä Jeannien kanssa kävellen lounaalla läheisessä ravintolassa  Kävin päivän aikana seuraamassa yhteensä kahdeksan eri luokan opetusta. Seuraamieni luokkien joukossa oli yksi kaksikielisen opetuksen luokka, kaksi erityisopettajan vetämää tuntia ja useampi yleisopetuksen luokka, jossa opetus tapahtui englanniksi vaikka oppilaat toisinaan juttelivat keskenään espanjaksi. Monilla oppitunneista käsiteltiin tavalla tai toisella eilistä Kolumbus-päivää. Opettaja kommentoivat kolumbuksen tekoja varsin kriittiseen sävyyn. Opettajat muistuttivat,että löytöretkeilijän saavutustensa ohella hän kohteli erittäin julmasti kohtaamiaan Karibian alueen alkuperäisasukkaita.

Päivän ohjelma varta vasten minulle räätälöitynä.
Lounasta söimme autenttisessa Tio Luis Tacos -ravintolassa, jonka ruoka oli, kuten arvata saattaa, herkullista.

Helin kirjoittamaa: 
Love's huoltoasema, pysähdyimme vain nimen vuoksi.
Minä, vanhempani ja tytöt viettimme hieman erilaista päivää. Aamusta ostoksilla hotellin läheisessä muoti-outletissa ja sieltä Ikeaan lihapullille sekä hieman myös ruokaostoksille. Loppupäivä menikin sitten kotimatkalla autoillessa. Sää oli kamala autoiluun, ja koko matkan satoi kaatamalla. Pysähdyimme Love's-huoltoasemalle hetkeksi virkistäytymään.

Kotona odotti pihan putsaus pudonneista lehdistä. Yksi iso puu oli jo pudottanut kaikki lehdet, mutta ainakin vielä kolmessa lehdet jäljellä. Naapurit olivat jo siivonneet omansa...
Madisoniin päästyämme tytöt ja mummo jäivät kotiin. Minä ja isäni lähdimme hoitamaan auton asioita sekä kävimme kaupassa ruokaostoksilla. Tänään oli illasta kotiruokaa ja aikaisin nukkumaan menoa, joten ehkäpä huomenna on helpompi asettua takaisin arkeen, mitä se nyt ikinä onkaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti