Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

10/18/2014

Kahden miehen Rub Rub Rub -bändi Ohiosta Madisonissa vierailulla. Pyykkilauta toi mukavan säväyksen tähän katusoitantaan.
Capitol sisältäpäin yläparvekkeelta kuvattuna.
Aamusta oli tarkoitus nukkua pitkään, mutta minä taisin olla ainut joka otin tästä asiasta ilon irti. Lähdimme aamupalan jälkeen kohti keskustaa, koska päätimme tyttöjen kanssa näyttää mummolle ja papalle hieman Madisonia lauantaiaamupäivänä. Kävimme Farmer's Marketilla hieman vihannesostoksilla, ihastelimme toritunnelmaa ja saimme ostamamme omenapiirakan kylkiäiseksi ison pullan. Löysimme myös Wisconsinin parasta leipää asiakkaiden mielestä. Näin illalla sitä maisteltuamme, totesimme sen sitä myös olevan! Eli ei asiakkaat turhaan kehunut.
Tytöt odottelee ravintolaan pääsyä piirtelällä kadulla vihkoihinsa.

Pihla nauttii hampurilaistaan The Old Fashioned-ravintolassa.
Kävimme myös Capitolin sisällä ja kiipesimme jopa ylätasanteelle ihastelemaan Madisonin syksyisiä maisemia. Kylmä tuuli haittasi tätä ihastelua, joten siirryimme sisätiloihin ihasteleeman rakennusta sisältäpäin. Päätimme syödä keskustassa ja näin oli päättänyt moni muukin, joten jouduimme odottamaan tunnin verran pöytää The Old Fashioned- ravintolasta. Odostus kuitenkin palkittiin ja saimme eteemme herkulliset hampurilaiset. Tosin mummolle ja papalle taitaa tällä reissulla olla jo hamppari-kiintiö täynnä, joten täytyy huomenna nauttia jotain muuta ravintolaruokaa.

Halloween-koristeltu talo Lake Millsissä
Iltapäivästä päätimme jatkaa ostosten tekemistä, tosin lähdimme Madisonista hieman kauemmaksi ostoksille. Ajelimme Lake Millsin ja Johnson Creek läpi, ajatuksena oli käydä kahvilla. Emme kuitenkaan löytäneet hyvää kahvilaa hetken ajeltuamme. Lopulta päädyimme Pine Cone-ravintolaan kahville. Täältä jatkoimme outlettiin ostoksille, jotain sieltä sattui käsiin lähinnä tyttärellemme T-paitoja ja ensi viikolle pieniä välipaloja kouluun. Ensi viikolla onkin meidän välipalaviikko, joten jotain nopeaa ja terveellistä on joka päivälle keksittävä 18 oppilaalle.
Karusellin kyydissä.
Karusellissa ratsastusta valkoisella siipihevosella.
Outletista lähdimme ajelemaan auringonlaskun aikaan kohti Madisonia, pysähdyimme matkalla Ella's Delissä, jossa nautimme kotijäätelöt pikkukupeista. Jäätelöt oli herkulliset ja halvat, lisäksi saimme ihastella tätä erikoista ravintolaa sisältäpäin. Olihan siellä härpäkettä jos jonkinlaista ja omassa sarjassaan ravintola oli hyvin viehättävä, tosin todella meluisa. Tytöt halusivat vielä jäätelön jälkeen nauttia karusellin kyydistä, joten ostimme heille poletit. Dollari karusellista ei kuulostanut kalliilta hinnalta.

4 kommenttia:

  1. Moikka! Meillä lapsilla syyslomaviikko lähenee loppuaan. Lauri on kovin kurkkukipuinen ja arvotaan vielä, onko hän huomenna hoitokunnossa. Vettä on satanut kaatamalla koko päivän, joten sisällä on oltu pikkuserkkujen kanssa, jotka tulivat eilen kylään pohjoisesta.
    Mukavia kuulumisia teillä. Halloween ja kurpitsanhakureissut ja -kaiverrukset näyttivät hauskalta. Ja että pyjamapartyihinkin on tytöt päässeet! Joko englanti alkaa sujua tytöiltä?

    Terkkuja mummolle ja papallekin! T. Elina+muut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että Lauri on ollut kipeänä, itse ollaan oltu ihmeen terveinä nyt koko syksy. Tosin tuntuu, että ei me niin paljon olla koskaan sairasteltu. Halloween tuntuu olevan täällä todella iso juhla ja ei oikein itsekään tiedä mitä odottaa sen suhteen. Osaavat enemmän kuin myöntävät osaavansa. Kuuntelevat sujuvasti ja Pihla tekee jo koulutehtävänsä hyvin. Lausuu kirjaimet oikeaoppisesti. Tänään tiesi, mikä on sateenvarjo. Eli eteenpäin ollaan menty kielen suhteen. Leikkiä ei kielitaidottomuus tunnu lainkaan haittavan, sujuvasti sujuu ilman sitäkin.

      Poista
  2. Se on pääasia, jos leikit sujuu ja viihtyy jo hyvin eskarissa!
    Lauri on Tapion kanssa kotosalla, käyvät tänään lääkärissä, jos selviäisi jo kaksi viikkoa jatkuneen kurkkukivun syy. Minäkin olin loppuviikon saikulla kotona, kun kurkku oli niin kipeä että haittasi puhumista ja iltaisin oli ääni pois. Toivottavasti te pysyttekin terveinä eikä tarvitse käydä ottamassa selvää amerikkalaisen sairaanhoidon tasosta.

    t. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mitään vakavaa ei löydy ja on vain normaali flunssa. Täällä alkaa olla jo hieman flunssakausi ja muutama ryhmästä sairaana. Käytiin Ollin kanssa ottamassa flu shotit influenssaa vastaa, mutta tytöille ei vielä otettu. Vieressä on lasten sairaala, joten jos sairastuu on apu läheellä.

      Poista