Translate

Sivun näyttöjä yhteensä

10/12/2014

Päivä käynnistyi hotellin vaihdolla. O'Haren lentokentän Hiltonista, jossa nukuimme ensimmäisen Chicagon yön, ei löytynyt edullisisa huoneita enää seuraaville öille. Niinpä olin varannut meille huoneet kahdelle seuraavalle yölle yhden metropysäkin lähempää Rosemont -esikaupungista. En raaskinut varata hotellia Chicagon keskustasta, sillä siellä hinnat olivat olleet kaksin- tai jopa kolminkertaisia neljän tähden Crowne Plazaamme verrattuna. Osasyy keskustan korkeaan hintatasoon selvisi meille aamulla. Aamupäivällä juostiin vuotuinen Chicago Marathon, joka keräsi tänä vuonna yli 40 000 juoksijaa. Kun päälle lasketaan vielä kaupunkiin saapuneet kannustusjoukot ei ihme, että hotellihuoneet olivat viikonlopuksi tiukassa, kun aikoinaan niitä varasin.
Lounashamppari Rosemountin ostarilla, Park Tavern-ravintolassa.
Iltapäivällä matkustimme hotellimme lähellä Park Tavern -ravintolassa nautitun lounaan jälkeen metrolla keskustaan. Ensimmäinen kohteemme oli kuuluisa Field Museum. Maraton oli laittanut keskustan liikennejärjestelyt uusiksi, mistä syystä jouduimme hyppäämään kesken matkan pois normaalisti aivan museolle asti matkaavasta bussista. Kun otin asian puheeksi kadun varressa päivystäneen Chicagon liikennelaitoksen virkailijan kanssa, hän järkestikin meille yksityisen bussikyydityksen museokampukselle asti. Ison bussin kyydissä olimme vain me kuusi suomalaista ja kaksi japanilaisnaista. Eikä matka edes maksanut mitään vaikka yritin tarjota kuskille juomarahaa korvaukseksi ylimääräisestä lenkistä. Ehdimme kierrellä museossa vain tunnin verran, koska museo sulki ovenda jo viideltä. No, ehkä tunti oli aivan riittävä aika. Emme saaneet aikaan museoähkyä. Näimme T-Rex Suen ja otimme muistoksi muutaman valokuvan, tämän lisäksi kiersimme Etelä- ja Pohjois-Amerikan intiaaneista kertovan näyttelyn.
T-Rex Suen luuranko.

Museon edustalle voipuneena koko porukka.
Museolta päätimme lähteä kohti Chicagon korkeinta rakennusta, 442 metristä Willis Toweria. Tämä rakennushetkellään maailman korkein rakennus on yhä yksi Amerikan korkeimmista rakennuksista. Emme tosin olleet aikomuksemme kanssa yksin, vaan saimme jonottaa torniin pääsyä noin puolitoista tuntia. Hissimatka itsessään kesti vain minuutin. Odotus kuitenkin palkittiin, sillä kaupunki näytti kuin näyttikin yövalaistuksessa upealta joka ilmansuuntaan. Emme kuitenkaan jääneet enää jonottamaan kauttaaltaan lasisille näköalaparkevekkeille pääsyä, vaan suuntasimme kohti hotelliamme. Perille päästyämme päädyimme hotellin aularavintolaan syömään iltapalan. Päätös oli hyvä, koska koko päivän jaloillamme tallustaessa oli mukava ettei enää tarvinnut kävellä ruuan perässä pitkää matkaa.
Puristuksissa hississä.

Perhepotretti ja Chicagon yövalot.

Lasiparvekkeet yövalaistuksessa.
Taas maanpinnalla.

2 kommenttia:

  1. Moi ! Hienolta näyttää! Kateelisena seurailemme matkaanne Amerikan raitilla.

    T.Make

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoltahan tämä reissu tuntuu, Chicagossa on ainakin paljon nähtävää. Tosin kuvissa ei ehkä välity meidän jatkuva jonotus. Tänään ja huominen vielä täällä, sitten hieman rauhallisempaa ympäristöön... Madisoniin.

      Poista